Toimin telakalla työhyvinvointipalveluissa viimeiset 10 vuotta. Tein hyvin paljon yhteistyötä työterveyshuollon, henkilöstöhallinnon ja tietenkin työtekijöiden kanssa. Työ oli todella antoisaa, mukavaa ja ihmisläheistä työtä.

Mä tulin telakalle ihan nuorena tyttönä, muutin tänne muualta. Mä tulin siis silloisen poikaystäväni, nykyisen mieheni, perässä. Alussa olin 2-vuorotyössä siivoojana, sitten mentiin naimisiin. Sitten syntyikin kaksi lasta ja olin aluksi heidän kanssaan kotona. Äitiyslomalta palattuani olinkin aika nopeasti nosturinkuljettajan tehtävissä. Sitten mut valittiin työsuojeluvaltuutetuksi. Ja koska telakka oli iso työyhteisö, niin se oli ihan päätoiminen työ. Ja silloin telakalla nyt oli vielä tosi paljon työntekijöitä, olisiko ollut noin 1100 työntekijää. Se aika on tuonut sitten monta muuta mielenkiintoista työtehtävää. Mä olin siinä hommassa 10 vuotta. Ja sitten kun se tehtävä loppui, niin olen ollut näissä työhyvinvointitehtävissä. Tosi monivaiheinen ura mulla oli telakalla.

Kun se sitten viimein kääntyi ja kulminoitui siihen, että telakka lopetetaan niin me oltiin seuraavana päivänä siitä lakossa. Ja silloin siinä esimerkiksi mietittiin niitä päällimmäisiä tunteita ja kyllä se tuntui sellaiselta vääryydeltä. Kun me tiedettiin itse, että telakalla oli hyviä juttuja ja ratkaisuja, niin sitten vaan isommat voimat päättivät meidän puolestamme, että telakka suljetaan. Ja pettymystä koettiin, totta kai, ja semmoista huolta, että näinkö tässä nyt todella kävi. Koska olihan se tavallaan ollut pitkän aikaa tiedossa ja siitä oli spekulaatiota, että jatkuuko telakka osana isompaa yritystä vai jatkaako se itsenäisenä. Kyllä se aika totaalinen järkytys oli että nyt se sitten loppui. Että aivan uskomatonta, että näin siinä sitten kävi.

Me juttelimme silloisen pääluottamusmiehen ja varaluottamusmiehen kanssa, että aika moni eli loppuun asti sellaisessa ”tämä ei ole totta”-ajatuksessa. Erityisesti varaluottamusmiehen kanssa keskustelin, että ei siitä lopusta niin puhuttu. Sitä vaan mentiin ja sellainen ajatus tosiaan oli, että ihmiset eivät oikein uskoneet, että tämä onkin nyt loppu.

Muistan, miten itselle siitä lopusta tuli todella voimakas tunne. Työnkuvaani liittyivät myös työturvallisuuskortti–koulutukset. Sitten keväällä 2014 pidin niitä vielä muutamia ja erään työpäivän ruokatuntina kävelin ulos sieltä luokasta. Siinä oli siinä rakennuksessa sellainen lasikäytävä, josta näki melkein koko telakka-alueen. Siellä koko telakka-alueella ei kävellyt eikä ei ollut ketään. Siinä tilanteessa mulla tuli sellainen ihmeellinen tunne, että niin, kohta meistä ei ole täällä enää ketään. Kaikki meistä täällä häviää, kaikki ihmissuhteet ja ystävät, kaikki me mennään täältä pois. Että, jotenkin vaan muistan sen vieläkin, että siinä tilanteessa jotenkin vain napsahti se tunne.

Mun viimeinen työpäivä oli kesäkuun 16. päivä, ja se päivä oli siis mulle lopulta erittäin merkittävä. 16.6.2014, mä olin sitten siinä portilla, palauttamassa tietenkin kaikki työpuhelimet, kulkuluvat ja sellaiset. Siinä kello kahdentoista ja yhden välillä olin siis ollut siinä portilla ja pari tuntia myöhemmin sen jälkeen sain tietää, että suurin piirtein niihin aikoihin meille oli syntynyt meidän ensimmäinen lastenlapsi. Että sen todellakin osasi kääntää positiiviseksi! Kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen aukeaa.

Mulle on kuitenkin jäänyt sellainen haikeus siitä työyhteisöstä, ihmisistä, kenen kanssa siellä oli tekemisissä. Työtä nyt tulee aina ja sieltäkin aika moni nyt sitä työtä on saanutkin. Se on sitä haikeutta siitä, että ne työporukat sieltä hävisivät. Se on se työyhteisö, johon kuulutaan. Telakallakin oli monenlaista työporukkaa, ja jokaisella osastolla oli vähän niin kuin se oma henki. Ja se on se henki, mikä sieltä hävisi ja mitä sieltä kaipaa. Ja sellainen haikeus on jäänyt siitä, että hyvät kaverit hävisivät.

Telkkarissa uutisissa oli aina jotain siitä, että nyt 200 irtisanotaan sieltä, 500 yt-neuvottelujen piiriin täältä ja siis se oli ahdistavaa, se uutisointi. Ja sitten aina jotenkin oli kantanut murhetta niistä, joista telkkarissa puhuttiin ja sitten yhtäkkiä me olimmekin se uutisaihe, että 650 irtisanotaan täältä. Ja tavallaan raadollista, vähän aikaa ollaan telkkarissa ja sitten se asia unohtuu…Mutta, pitää muistaa että elämä jatkuu ja telakkakin sai lopulta jatkoa.