IRTISANOTTU

ALA: Peliteknologia
IRTISANOMINEN TAPAHTUNUT: 2015 ja 2017

PERINTÖ

NIMI: Huppari ja t-paita
KÄYTTÖ:  Työnantajayrityksen promotuotteita

”Onko tämä nykyajan työelämä oikeasti tällaista?”

Minut on kahdesti irtisanottu pelisuunnittelijan työstä. Ensimmäinen oli taloudellis-tuotannollisista syistä ja toisessa työsopimukseni on purettu koeaikana.

Ensimmäisessä tapauksessa työnantajayritys fuusioitui toisen pelifirman kanssa. Se fuusioituminen ei tapahtunut mutkattomasti. Entinen työnantaja oli ollut pieni ja mukava. Meitä oli siellä kourallinen työntekijöitä. Tämän fuusion jälkeen piti yhtäkkiä tehdä yhteistyötä toisella puolen Suomea sijaitsevien toimistojen kanssa. Ja uudella johtoportaalla ei ollut mitään käsitystä siitä, miten pelialan yritystä johdetaan. Fuusion jälkeen alettiin leikata kuluja ja käytännössä meidän toimistosta annettiin potkut melkein kaikille. Minä sain potkut ihan ensimmäisten joukossa ja sitten muutaman kuukauden kuluttua ne palkkasivat mut takaisin.

En olisi halunnut mennä, mutta pankkitili oli tyhjä. Jos pyydetään töihin, niin ei voi vaan syljeskellä. Menin sinne ja siellä sitten kärvistelin vielä vähän päälle puoli vuotta. Neuvottelin itselleni hyvän palkan mutta oli se silti aika perseestä.

Viime talvena olin töissä toisella pelialan yrityksellä. Tämä oli sellainen tapaus, että sieltä erikseen kysyttiin töihin. Ehdin olla siellä sen paria päivää vaille kolmen kuukauden koeajan. Heillä oli toimistolla hometta ja mulla on krooninen keuhkosairaus. Se sitten alkoi oireilla tosi pahasti ja mulla alkoi olla päivittäisiä puolen tunnin yskäkohtauksia. Sitten eräänä päivänä, kun menin työpäivän jälkeen kotiin, yskin kolme varttia. Oksentelin ja syljin verta. Soitin lääkärille, kun pystyin ja hän käski heti tutkimuksiin. Ne tekivät parin päivän sisällä kaikki mahdolliset tutkimukset. Olin sairaslomalla tämän ajan. Lääkäri totesi, että minä en voi olla siellä töissä tai mun pitää tehdä sitten etänä töitä. Tai etsiä uusi työpaikka. Kerroin sitten tästä toimitusjohtajalle. Hän totesi vain, että äh, sulla on kaksi päivää koeaikaa vielä jäljellä, me annetaan potkut.

Soitin tästä liiton asianajajalle. Kaikki oli kuitenkin mennyt lain mukaan, joten ei voinut mitään. Se oli silti kammottavaa ja mulla meni hetkeksi oikeastaan motivaatio aika lailla kaikkeen sen jälkeen. Sen lisäksi että olin yhtäkkiä työtön, niin mulla meni useampi kuukausi siihen, että mun keuhkoterveys parani suurin piirtein normaaliksi. Olin puolitoista kuukautta oikeastaan vaan paskana kotona. Nyt olen itse asiassa alkanut selvitellä mitä uudelleenkouluttautumis- tai työuramahdollisuuksia olisi, koska olen täysin kypsynyt tähän pelleilyyn.

Pelialalla rakastetaan jostain syystä T-paitoja ja huppareita, ja mulla on molemmista firmoista sellaiset annettaviksi. Joitakin olen varmaan laittanut jo kierrätykseenkin.

Siitä ensimmäisestä irtisanomisesta on ehtinyt kulua jo melkein kaksi vuotta ja toisesta puoli vuotta. En oikeastaan paljoakaan ajattele niitä, mutta ne jättivät sellaisen fiiliksen että…”mitä paskaa?” Onko tämä nykyajan työelämä oikeasti tällaista? Ei minua kiinnosta sitoutua oikeastaan mihinkään duuniin enää, jos tämä on se mitä siitä saa. Jos jo aiemmin oli sellainen olo, että työnteko on välttämätön pakko, niin nyt se on vain vahvistunut.

Se on hyvä, ettei vitutukseen kuole. Jostain on siis pakko repiä rahaa syömiseen ja elämiseen, mutta mä olen jo aikaisemminkin suhtautunut työn tekemiseen sillä tavalla, että se on jotakin, joka tapahtuu oikean elämisen välissä. Olen nähnyt vanhempieni sukupolven, ja liian vahvan luterilaisen työmoraalin vaikutuksen. Olen nähnyt, mikä se vaikutus voi olla…Päädytään sairaseläkkeelle ja ollaan stressaantuneita. Ihmiset voivat mennä rikki siitä, että joko tehdään liikaa töitä tai siitä, kun ei saada, tai pystytä, tekemään töitä. Ja se ei ole tapa, miten minä haluan elää.

 Kaikki tarinat

Irtisanomistodistus

Periaatteessa se ei tullut yllätyksenä, koska olin jo aiemmin saanut tiedon pääluottamusmieheltä, että minut aiotaan irtisanoa.

”Potkut”

Tämä taideteos kuvaa tilannetta, kun työntekijälle annetaan potkut ja tuotanto siirretään pois Suomesta Italian Triesten tehtaalle.

Valokuva työnteosta

35 vuotta talossa ja kaksi viikkoa ennen kuin täytin 50 vuotta, niin mut irtisanottiin.

Työsuojelupaita

Minähän päätin heti, kun tämä tilanne siis konkretisoitui, että nyt menen opiskelemaan jotakin uutta, muuta ammattia.

Lippalakki

Silloin aikanaan tämä oli kerta kaikkiaan ikävä kokemus ja tilanne.

Valkovihreä kynä

Tämä kynä ei nyt varmaan ole ihan vahingossa jäänyt taskuun sieltä entisestä työpaikasta.

Teema-lautanen

Viimeisenä työpäivänä olin lasittajana ja koneenhoitajana sen koneen luona, joka oli vielä päällä.

Pullo Ouzoa

Mutta seuraavana aamuna mulla oli aika sellainen toimelias olo.

Rissa

Tähän rissaan liittyy pelkästään positiivisia muistoja. Mun työpaikka työnä oli aivan loistava.

Punainen kansio

Tämä on tällainen kansio, joka sisältää hyvin paljon faktaa tuosta ajasta ja tähän liittyy hyvin paljon tunnearvoa.

Mekko

Olin ensinnäkin hankkinut uuden Marimekon mekon, jonka sitten laitoin päälleni ensimmäisenä työpäivänä äitiysloman jälkeen.

Paita

Mulla oli toisessa kädessä irtisanomisilmoitus ja toisessa tervetulokirje.

Kahvikuppi

Se oli sellainen työpaikka, ja sen jälkeen on taas jotakin muuta.

Viiri

Oli myös helpottavaa, kun meidät kaikki irtisanottiin.

Kuulakärkikynät

Mun oli hankala lähteä sieltä. Siellä oli kuitenkin niin tiivis työyhteisö.

Kuonahakku

Tämä kuonahakku kulki matkassa pitkään.

Avaimenperä

Uudistuksen jälkeen avaimia oli enää kaksi tai kolme.

Ammattilehti

Mulle on jäänyt sellainen haikeus siitä työyhteisöstä, ihmisistä, kenen kanssa siellä oli tekemisissä.