Periaatteessa se ei tullut yllätyksenä, koska olin jo aiemmin saanut tiedon pääluottamusmieheltä, että minut aiotaan irtisanoa.

Tämä taideteos kuvaa tilannetta, kun työntekijälle annetaan potkut ja tuotanto siirretään pois Suomesta Italian Triesten tehtaalle.

35 vuotta talossa ja kaksi viikkoa ennen kuin täytin 50 vuotta, niin mut irtisanottiin.

Minähän päätin heti, kun tämä tilanne siis konkretisoitui, että nyt menen opiskelemaan jotakin uutta, muuta ammattia.

Silloin aikanaan tämä oli kerta kaikkiaan ikävä kokemus ja tilanne.

Tämä on mun vanha verstaslakki.

Viimeisenä työpäivänä siellä työpaikalla myytiin tehtaan irtaimistoa.

Tämä kynä ei nyt varmaan ole ihan vahingossa jäänyt taskuun sieltä entisestä työpaikasta.

Miksi juuri minä?

Viimeisenä työpäivänä olin lasittajana ja koneenhoitajana sen koneen luona, joka oli vielä päällä.

Mutta seuraavana aamuna mulla oli aika sellainen toimelias olo.

Tähän rissaan liittyy pelkästään positiivisia muistoja. Mun työpaikka työnä oli aivan loistava.

Tämä on tällainen kansio, joka sisältää hyvin paljon faktaa tuosta ajasta ja tähän liittyy hyvin paljon tunnearvoa.

Kuin olisi viivoittimella vedetty, että ketkä saa lähteä.

Olin ensinnäkin hankkinut uuden Marimekon mekon, jonka sitten laitoin päälleni ensimmäisenä työpäivänä äitiysloman jälkeen.

Ne kivat työkaverit olivat se syy, miksi siellä viihtyi niin kauan.

Mulla oli toisessa kädessä irtisanomisilmoitus ja toisessa tervetulokirje.

Se oli sellainen työpaikka, ja sen jälkeen on taas jotakin muuta.

Oli myös helpottavaa, kun meidät kaikki irtisanottiin.

Se on hyvä, ettei vitutukseen kuole.

Mun oli hankala lähteä sieltä. Siellä oli kuitenkin niin tiivis työyhteisö.

Pidin tässä kulkukorttia, kun siivottiin huoneita.

Se oli karu ja yksinkertainen tilanne.

Kynsien piti olla hyvässä kunnossa, ettei tullut kiristymiä sukkahousuihin.

Tämä oli minun viimeisin työpuhelimeni.

Tuntui se aika katkeralta sinänsä.

Sen irtisanomistilaisuuden videointi oli merkillinen tapaus.

Tämä kuonahakku kulki matkassa pitkään.

Uudistuksen jälkeen avaimia oli enää kaksi tai kolme.

Mulle on jäänyt sellainen haikeus siitä työyhteisöstä, ihmisistä, kenen kanssa siellä oli tekemisissä.