Mä olin elektroniikkatyöntekijä. Meidän päätehtävänä oli laittaa koodit kaikkiin näihin puhelinmuistikortteihin. Meillä oli sellaiset pienet pöytätietokoneet ja pienet kasetit, johon kaikki nämä valmiit muistikortit laitettiin. Meitä oli aina kaksi tekemässä sitä. Sitten kortit piti ladota koneeseen oikein päin. Niihin piti laittaa se oikea numerosarja, joka olikin aina se kaikkein vaativin homma. Yksikin numero sarjassa väärin, niin 10 000-20 000 korttia saattoi mennä väärälle koodille ja sitten vaan uusiksi koko homma. Siinä työvaiheessa piti olla tosi tarkkana, koska ne numerosarjat olivat todella pitkiä. Kahden tunnin välein vaihdettiin työparin kanssa paikkaa.

Meitä oli kaiken kaikkiaan 40 työntekijää, mutta me tehtiin töitä kolmessa vuorossa, samaan tahtiin kuin Nokia, koska olimme kuitenkin Nokian alihankintafirma. Me olimme tehdas tehtaan sisällä, olimme oma pieni yhteisömme.

Ei sitä irtisanomista pystynyt aavistamaan, koska Nokialla nyt meni vielä siihen aikaan aika hyvin. Tai näin me ainakin oletettiin. Mutta sitten siihen tuli kuitenkin äkkiä sellainen tilanne, että meidän pieni työtila vuokrattiin jollekin toiselle yritykselle, ja meidät laitettiin yhteen nurkkaan. Se oli ehkä se ensimmäinen vaihe siinä, mutta ei siitä nyt kukaan vielä osannut aavistaa mitään. Vaan tykättiin vaan, että okei, tämä on nyt tällainen järjestely. Sitten seuraava juttu oli, että kuultiin, että Nokia ehkä ottaa nämä toiminnot itselleen, että me opetetaan Nokialta määrätyt tietyt työntekijät näihin meidän hommiin. Mutta ei se nyt siinäkään vielä hälytyskellot soineet. Mutta lopputulos oli se, että kun nämä opetuslapset oli saatu oppimaan, niin sanottiin, että nyt teitä ei enää tarvita ja Nokia ottaa nämä toiminnot nyt itselleen. Mutta meille sitten kuitenkin ilmoitettiin hyvän aikaa ennen, että meidän toiminta tullaan lopettamaan vuoden 2008 lopussa.

Meidän toimitusjohtaja piti kyllä ajan tasalla sitten kaikki työntekijät, kun vain sai jotakin tietoa. Että siitä ei kyllä voi moittia, hän kertoi kyllä sitten heti kun vain tiesi jotain. Hän sanoikin meille sitten, että me työntekijät emme ole syypäitä tähän, vaan jutut tulee muualta.

Silloin aikanaan tämä irtisanominen tuntui siltä, että olisin voinut nyt tätä vielä vähän pidempään tehdä. Mutta, se nyt vaan oli sellainen. On asioita joihin voi vaikuttaa ja asioita joihin ei voi vaikuttaa.

Tämä on mun vanha työpaikan kahvimuki. Meille kaikille annettiin omat kahvimukit ja sitten me teipattiin omat nimet tähän kylkeen, että omansa erotti, kun kaikki olivat saman näköisiä.

En ole missään tapauksessa katkera. Se oli sellainen työpaikka, ja sen jälkeen on taas jotakin muuta. Mutta sen mä sanon kyllä, että tämä nykyaika on mennyt yhä vaan hektisemmäksi. Mutta kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen aukenee.