Olin panimolla muun muassa varastomies. Luettiin tietokoneelta tilaustiedot, ja keräsimme ne oikeisiin paikkoihin lavoille, jotka menivät sitten tilaajille. Toimin myös pääluottamusmiestehtävissä.

Työyhteisö oli uskomattoman läheinen ja hyvin tiivis. Meidän työyhteisö oli muotoutunut jo Auran panimon ajalta. Meillä oli ammattiosaston puolelta omia harrastusryhmiä ja käytiin matkoilla. Ajateltiin, että tänne kun tullaan töihin, niin täältä lähdetään sitten eläkkeelle. Siksi tällaisen työyhteisön hajoaminen oli kova juttu.

Sen tehtaan tekniikkaa parannettiin vuonna 1994. Sinne tehtiin uudet korkeavarastot ja uudet hiivahuoneet. Vuotta aikaisemmin oltiin kutsuttu media uuden korkeavaraston vihkiäisiin. Vuosi myöhemmin uutisoitiin irtisanomisista. Sitä ei meinannut kukaan uskoa.

Tuntui se aika katkeralta sinänsä. Olin jo itse siinä iässä, ettei se minulle niin kauheaa ollut. Mutta pääluottamusmiehenä kun sitä katseli, niin tuli aika huolestunut olo siitä, että miten tämä porukka nyt sitten pärjää. Suurin osa meistä ei ollut ikinä töitä hakenut ja ei ollut mitään käsitystä jostain työttömyysturvasta tai työnhausta. Silloin pidettiin ammattiosastolla tilaisuuksia, joissa sitten kerrottiin ja juteltiin työnhausta.

Lopullisen irtisanomistiedon jälkeen me työntekijät sovimme heti, että työt tehdään kunnialla loppuun. Kun julkinen tieto panimon lopettamisesta tuli, niin toimittajat kysyivät lakkomahdollisuudesta. Sanoin, että me näytämme, miten me tehdään työt kunnolla loppuun saakka. Olen vieläkin ylpeä meidän työntekijöistä. Ammattiylpeys oli vahva. Ei ollut sellaisia heittomiehiä, joilla ei ole väliä sillä, missä ne käyvät töissä. Kuitenkin oli raskasta mennä töihin ja olla siellä, koska…No, elämä meni pystyyn ihan toisella tavalla, kuin mitä oli ajatellut.

Ammattiosastolla painettiin tämmöisiä kangasmerkkejä, tarroja ja postikortteja. Tällainen kangasmerkki rinnassa kerättiin nimiä työpaikkojen säilyttämisen puolesta eri paikoissa, esimerkiksi TPS:n peleissä. Tässä kortissa on vanha Auran mainos ja tässä toisessa Aura-olut on jo haudattu ja sen kaveri, Porin Karhu, on suremassa. Lähetimme näitä esimerkiksi Hartwallin tehtaan johdolle, Turun ja Kaarinan kaupungin johtajille ja hallituksille. Muistutettiin näin, että mitä oli tapahtunut.

Nykyään ei varmaan olekaan paljoa tällaisia työpaikkoja, joihin ollaan sitouduttu. Irtisanomisetkin ovat erilaisia. Mutta kun ajattelee että ihminen muuttaa työn perässä, perustaa perheen ja sitten ilmoitetaan potkuista…Ei se ole helppoa.