Mä olin erään lehden digitiimissä AD:nä. Mä vastasin siitä ulkoasun estetiikasta ja siitä, miltä asiat näyttävät, mutta sitten siihen liittyi myös paljon palvelumuotoilua ja konseptointia. Kun mä menin sinne, meitä oli tiimissä kolme henkilöä ja kun mä lähdin, meitä oli parikymmentä.

Se oli 11. päivä lokakuuta 2012. Mä olin lähtenyt viettämään Kreikkaan isyyslomaa. Me oltiin oltu siellä jo noin kolme viikkoa. Tiesin ennen matkaani, että firmassa alkaa yt-neuvottelut. Olin oman urani varrella kokenut jo monet yt:t ja aina selvinnyt niistä. Mä en ikinä arvannut, että ne potkut tulee nyt omalle kohdalle. Se tapahtui puhelinsoittona pomolle. Se tapahtui aika aamusta, ja mä otin sen itse selville. Koko firman henkilöstölle ei oltu siinä vaiheessa vielä ilmoitettu, ainakin niin mä sen muistan. Mä soitin mun pomolle, koska se koko meidän matkaileva perhe mietti, että olenko saanut potkuja vai en. Joten soitin mun pomolle ja hän sanoi, että joo, sä saat lähteä.

Se oli todella omituinen tunne. Mä tein sen soiton siltä pohjalta, että varmistan nyt, että kaikki on ihan hyvin. Kun se mun historia niitten yt-neuvottelujen kanssa on, että olen jotenkin aina onnistunut ne välttämään. Ne ei ikinä ennen ollut koskenut mua, enkä osannut odottaa, että ne nyt sitten koskisivat. Soitin sen puhelun aurinkoiselta terassilta ja sitten palasin sinne hotellihuoneeseen sanoen, että mä olen saanut potkut. Jotenkin tyynesti otin ne ekat minuutit, mutta muistan, että jossain vaiheessa tuli sitten vahva tunneaalto. Mä aloin itkeä, ja ihmettelin että, että nyt on tällainen tilanne, että mä olen saanut potkut. Olen ihan tyhjän päällä siellä. Tai ei se mennytkään niin, koska mä olin saanut samalla kuulla, että mä saan erorahaksi puolen vuoden palkan. Mutta silti ajattelin, että ottaako mua kukaan enää töihin ja että olenko enää minkään arvoinen. Haluaako kukaan enää mua töihin? Taisin sitten laittaa muutamille läheisille kavereille postia, että ”moi frendit, näyttää siltä, että olen saanut fudut, että kiva tulla takaisin sinne Suomeen, että kyllä nyt vituttaa ja rupeenpa juomaan viinaa”. Kun oltiin vähän toinnuttu siitä uutisesta, niin lähdettiin rantakävelylle. Siinä lähellä oli joku kioski auki ja sanoin että minä haen tuolta nyt kyllä viinaa. Menin juomaan meren rannalle, otin ehkä aurinkoa siinä samalla. Se taisi olla ouzoa.

Me oltiin ainoat asiakkaat hotellilla. Illalla törmäsin hotellinomistajaan ja kerroin hänelle tilanteesta. Hän sympatiseerasi mua voimakkaasti, koska just silloin Kreikassa oli se iso talouskriisi päällä. Siihen tuli hänen aikuinen poikansa ja hänkin kertoi että hänkin on työttömänä ja että on outoa että Suomessakin voi saada potkuja työpaikalta. Hotellinomistaja pyysi hakemaan keskuskeittiöstä lisää viinaa kun vanhat loppui.

Mutta seuraavana aamuna mulla oli aika sellainen toimelias olo. Että ei tästä tilanteesta kannata murehtia ja kyllä ihmiset on näistä selvinnyt. Siinä vaiheessa puhelinkin alkoi olla täynnä sellaisia tsemppiviestejä, että ei mulla ole mitään hätää. Tuli myös muutamia viestejä, että no, nyt on just oikea hetki ruveta yrittäjäksi, että mä olen sen henkinen tyyppi. Ne ajatukset jäivät vähän kummittelemaan. Oli sellainen motivoitunut olo ja sellainen tunne, että kaikki on ihan hyvin. Se tuleva eroraha kannusti myös siihen, että se on tavallaan starttiraha jollekin uudelle. Ja nykyään mä olen yrittäjä. Aloitin yrittäjänä lähes heti, kun tulin Suomeen takaisin.

Mä en osaa olla siitä ollenkaan katkera, enkä oikein muistele sitä pahallakaan. Ilman niitä potkuja en olisi nykyään yrittäjä. Ilman niitä potkuja mä en olisi saanut ikään kuin starttirahaa yrittäjyyttäni varten. Nyt kun sitä kauempaa kattelee, niin mulla on selkiintynyt ne ajatukset siitä, että se työ ei ollut työpaikkana niin toimiva paketti. Jos joku päivä lähtisi vielä palkkatöihin, niin se halu mennä just tietynlaiseen ympäristöön on tosi kova. Sillä työnkuvallakaan ei ole niin väliä, kuin että se työkulttuuri ja se jengi on sellainen, että siellä niin sanotusti, soitetaan samaa biisiä. Tämä irtisanominen mahdollisti uusia kuvioita ja mullisti mun elämäni. Mutta se mullistus oli hyvä. Ja on hyvä juttu, että irtisanotun tarina voi olla tällainenkin.