IRTISANOTTU

ALA: Veneenrakennus, alalla 20 vuotta
IRTISANOMINEN TAPAHTUNUT:  17.5.2018

PERINTÖ

NIMI: Rissa eli kovarulla
KÄYTTÖ:  Lasikuitupohjaisen veneen valmistusvaiheessa käytettävä kovarulla, jolla tasoitetaan syntyvät ilmakuplat

Niitä työkavereita mä tulen tässä kaipaamaankin.”

Me tehtiin moottoripurjehtijoita. 32-jalkaisesta 52,5-jalkaisiin. Ja itse mä olin siellä muoviosastolla, tein siellä osastolla ihan kaikkea laidasta laitaan, rungonvalmistuksesta veneen pohjamaalaukseen. Työyhteisö oli työntekijöiden kesken hyvä. Aika tiivis, kaikki tuli toimeen keskenään tosi hyvin ja työyhteisönä loistava. Niitä työkavereita mä tulen tässä kaipaamaankin.

Me osasimme odottaa irtisanomisia, koska me työntekijät tiedettiin, että yritys meni konkurssiin ja meiltä oli jo kolmelta palkkakaudelta palkat saamatta. Ja konkurssistakin me luettiin sanomalehdestä. Kukaan yrityksestä ei meitä informoinut asiasta. Ja samana päivänä asianajaja soitti kaikille työntekijöille ja irtisanoi kaikki.

Se itse irtisanomistilanne oli sellainen, että mä istuin silloin autossa parkkipaikalla, käyttämässä tytärtäni kaupassa. Puhelin soi ja asianajajatoimistosta asianajaja kertoi, että kaikki työntekijät irtisanotaan vuorotellen puhelimitse. Ja sitten sen jälkeen postissa saapui allekirjoitettavaksi paperit. Me emme olleet missään vaiheessa kasvokkain käyty juttelemassa tästä kenenkään työnantajayrityksen henkilön kanssa.

Tämä toiminta on ollut yrityksen puolelta erittäin huonoa. Jo ennen kuin tämä konkurssi tapahtui, niin informaatio oli ollut todella huonoa. Meidän pääluottamusmies joutui informoimaan kaikesta mahdollisesta tapahtumista, koska työnantaja ei informoinut mistään. Työntekijät soittelivat toisilleen, ja kyseltiin, että tietääkö joku jotakin tästä asiasta. Kukaan ei tiennyt mistään mitään ja epävarmuus oli aivan valtava. Mutta sitten, kun se irtisanominen tuli, niin mulle tuli itselle henkilökohtaisesti semmoinen pieni helpotus. Saatiin jokin konkreettinen tulos sille epävarmuuden ajalle.

Tähän rissaan liittyy pelkästään positiivisia muistoja. Mun työpaikka työnä oli aivan loistava. Se oli käsityötä, erittäin raskasta välillä, todella paljon otti vartalon päälle kun tehtiin kaikkia runkohommia ja kaikkea muuta, mutta itse pidin erittäin paljon siitä työstä. Se oli juuri sellaista työtä, että itse aina näit sen valmiin työn ja myös itse arvostit sitä.

Itsellä tässä on nyt meneillään vähän sellainen hakuammunta töiden etsimisen suhteen. Täytän kolmen vuoden päästä kuitenkin 50, ja mietin, että lähdenkö tästä nyt vielä opiskelemaan vai mikä on mahdollisuus työllistyä. Että nyt mietitään, en halua kuitenkaan hötkyillä mihinkään suuntaan. Olen luottavainen tulevaisuuteen, on pakko ajatella positiivisesti. Ei voi katkeroitua ja kuitenkaan, en ole itse sen luonteinen, että jäisin jonnekin sohvan päälle istumaan. Aina keksii jotain, aina löytyy joku reitti…Pitää ainakin uskoa näin.

 Kaikki tarinat

Irtisanomistodistus

Periaatteessa se ei tullut yllätyksenä, koska olin jo aiemmin saanut tiedon pääluottamusmieheltä, että minut aiotaan irtisanoa.

”Potkut”

Tämä taideteos kuvaa tilannetta, kun työntekijälle annetaan potkut ja tuotanto siirretään pois Suomesta Italian Triesten tehtaalle.

Valokuva työnteosta

35 vuotta talossa ja kaksi viikkoa ennen kuin täytin 50 vuotta, niin mut irtisanottiin.

Työsuojelupaita

Minähän päätin heti, kun tämä tilanne siis konkretisoitui, että nyt menen opiskelemaan jotakin uutta, muuta ammattia.

Lippalakki

Silloin aikanaan tämä oli kerta kaikkiaan ikävä kokemus ja tilanne.

Valkovihreä kynä

Tämä kynä ei nyt varmaan ole ihan vahingossa jäänyt taskuun sieltä entisestä työpaikasta.

Teema-lautanen

Viimeisenä työpäivänä olin lasittajana ja koneenhoitajana sen koneen luona, joka oli vielä päällä.

Pullo Ouzoa

Mutta seuraavana aamuna mulla oli aika sellainen toimelias olo.

Punainen kansio

Tämä on tällainen kansio, joka sisältää hyvin paljon faktaa tuosta ajasta ja tähän liittyy hyvin paljon tunnearvoa.

Mekko

Olin ensinnäkin hankkinut uuden Marimekon mekon, jonka sitten laitoin päälleni ensimmäisenä työpäivänä äitiysloman jälkeen.

Paita

Mulla oli toisessa kädessä irtisanomisilmoitus ja toisessa tervetulokirje.

Kahvikuppi

Se oli sellainen työpaikka, ja sen jälkeen on taas jotakin muuta.

Viiri

Oli myös helpottavaa, kun meidät kaikki irtisanottiin.

Kuulakärkikynät

Mun oli hankala lähteä sieltä. Siellä oli kuitenkin niin tiivis työyhteisö.

Kuonahakku

Tämä kuonahakku kulki matkassa pitkään.

Avaimenperä

Uudistuksen jälkeen avaimia oli enää kaksi tai kolme.

Ammattilehti

Mulle on jäänyt sellainen haikeus siitä työyhteisöstä, ihmisistä, kenen kanssa siellä oli tekemisissä.