Vallankumousta ei ole helppo hallita
Kansanvaltuuskunnan toimintaa leimasivat suuret ihanteet ja hyvät aikomukset. Kokouksia pidettiin yötä päivää, ja asioita järjesteltiin toimeliaasti. Muutamat valtuutetut eivät aina lähteneet edes yöksi kotiinsa, vaan torkkuivat muutaman tunnin työhuoneensa sohvalla.
Tiedonantaja oli Suomen kansanvaltuuskunnan virallinen tiedotuslehti. Sen päätoimittaja oli Eetu Salin. Lehdessä julkaistiin kansanvaltuuskunnan säätämiä lakeja ja määräyksiä sekä tavallisia uutisia. Tiedonantaja-lehdet löytyvät digitoituina kansalliskirjaston verkkosivuilta. Työväenmuseo Werstas.
Vallankumous ei ollut alkanut hyvin. SDP:n puoluetoimikunnasta 23.1.1918 lohkaistu Suomen työväen toimeenpaneva komitea oli määrännyt punakaartit pidättämään P. E. Svinhufvudin johtaman senaatin jäsenet sekä joukon muita porvareita 26.1. klo 24. Aamulla 27.1. kaupungille oli levitetty tiedotetta, jonka mukaan senaattorit oli vangittu. Puutteellisesti valmistautunut, vasta organisoitunut Suomen Punaisen Kaartin Yleisesikunta oli kuitenkin päättänyt aloittaa toimenpiteet vasta 27.1. klo 22. Näin senaattorit olivat saaneet tiedon pidätyksistä etukäteen ja ehtineet piiloutua.
Syrjäytetyn senaatin tilalle toimeenpaneva komitea perusti 28.1. kansanvaltuuskunnan kapinaa johtamaan. Sen puheenjohtajaksi nimitettiin eduskunnan entinen puhemies Kullervo Manner. Kansanvaltuuskunnan jäsenet koottiin työväenliikkeen järjestöistä pietarinsuomalaista bolshevikki Adolf Taimea lukuun ottamatta. Ylimmäksi lainvalvojaksi eli prokuraattoriksi nimitettiin puoluesihteeri Matti Turkia. Kansanvaltuuskunnan keskeisimmät tavoitteet, jotka noudattivat pitkälti sosialidemokraattien aiempia ohjelmanjulistuksia, julkaistiin Työmies-lehdessä 29.1. Porvarilliset lehdet oli lakkautettu pääkaupungissa edellisenä päivänä, ja muut kaupungit seurasivat pian perässä.
Punaisen vallan käyttäjät
Elintarvikeasioista sodan aikaan vastannut Oskari Tokoi pyrki järjestämään lisää viljaa eteläiseen Suomeen junakuljetuksilla Siperiasta. Kuvassa Tokoin viljajuna miehistöineen on palannut viiden viikon matkan jälkeen takaisin Helsinkiin 30.3.1918. Työväen Arkisto.
Punaisessa hallinnossa sisällissodan aikaan eduskuntaa vastasi 40-jäseninen työväen pääneuvosto, jonka edustajat olivat työväenjärjestöjen nimittämiä. Käytännössä neuvostolla ei kuitenkaan ollut lainsäädäntövaltaa, sillä kansanvaltuuskunta sääti lait kiireellisyyteen vedoten itse. Neuvosto sai vahvistaa jo käyttöön otettuja lakeja jälkikäteen. Lakitekstit olivat lyhyitä ja monitulkintaisia. Kolmannes laeista tähtäsi ideologisiin päämääriin, loppujen tarkoitus oli ratkaista ajankohtaisia hallinnollisia ongelmia. Uusia lakeja säädettiin sitä mukaa kuin tarve vaati, ja lait astuivat voimaan välittömästi.
Kansanvaltuuskunnan laatimassa valtiosääntöehdotuksessa kansalla oli laaja aloite- ja päätäntäoikeus. Vaikka kansanvaltuuskunta oli periaatteessa demokratian kannalla, sota sai sen vaikuttamaan yhä enemmän sotilasdiktatuurilta. Kun virkamiehet kieltäytyivät palvelemasta punaista hallitusta ja menivät lakkoon, ylennettiin lakon ulkopuolelle jääneitä viranhaltijoita esimiestensä paikalle. Lisäksi rekrytoitiin väkeä sosialidemokraattisesta puolueesta ja ammattijärjestöistä.
Punakaartit asetettiin kansanvaltuuskunnan alaisuuteen, mutta käytännössä se ei pystynyt niiden toimintaan vaikuttamaan. Punakaartilaiset sekaantuivat myös siviilihallintoon suorittamalla muun muassa omavaltaisia vangitsemisia, kotitarkastuksia ja takavarikointeja. Kansanvaltuuskunta tuomitsi punaisen terrorin, mutta syyllisten rankaisemiseen sillä ei ollut keinoja.
Kansanvaltuuskunta lyötti uusia kolikoita, joissa luki ”kansan työ, kansan valta”. Niillä ehti kuitenkin olla enemmän symbolista kuin taloudellista merkitystä. Työväenmuseo Werstas.
Vallanpito on kallista
Kansanvaltuuskunta pyrki lievittämään työttömyyttä käynnistämällä omistajien pysäyttämiä tehtaita, maksamalla punakaartilaisille palkkaa ja teettämällä hätäaputöitä. Myös työttömyyskorvausta kokeiltiin, mutta se haittasi uusien kaartilaisten rekrytointia. Elintarvikepulaa yritettiin helpottaa tuomalla viljaa Venäjältä, kiristämällä säännöstelyä ja ottamalla viljelemättömiä tiloja tilattomien käyttöön.
Suomen Pankin kultavaranto oli valkoisten hallussa, joten punaisten haltuunsa saamat käteisvarat hupenivat nopeasti. Punaisilla oli kuitenkin käytössään setelipaino, jossa he painattivat uusia seteleitä vanhoilla painolaatoilla. Rahan painaminen oli hidasta. Käteispulaa alettiin paikata maaliskuun alussa myös sekeillä, jotka luvattiin lunastaa myöhemmin. Luottamus sekkien arvoon karisi kuitenkin nopeasti. Porvariväestö piti myös kansanvaltuuskunnan painattamia seteleitä vääränä rahana ja vältti niiden käyttöä. Ruotsalainen sosialidemokraatti Gustav Möller ennusti nälänhädän vaanivan suomalaisia kolmen kuukauden päässä.
Teksti: Anni Rissanen