Vankilat ja tuonela
Sisällissota päättyi toukokuun puolivälissä. Punaisten osalta sodan julmimmat vaiheet olivat kuitenkin vasta edessäpäin: joka kolmas sisällissodan vuoksi menehtynyt kuoli vankileirillä.
Punaiset joukot antautuivat Lahden seudulla huhti-toukokuun taitteessa. Antautuneet ja suuri joukko itää kohti pyrkineitä pakolaisia sijoitettiin toukokuun alussa Fellmanin kartanon maille. Mukana oli myös äitejä lapsineen. Fellmanin pellolle kerättiin noin 22 000, joidenkin arvioiden mukaan lähemmäs 30 000 ihmistä. Suurin osa pellolla olleista joutui viettämään paljaan taivaan alla 3–4 vuorokautta ilman kunnollista lämmikettä tai ruokaa. Vangittuja miehiä, naisia ja lapsia hevosineen ja kärryineen Fellmanin pellolla. Kansan Arkisto.
Sodan edetessä kohti punaisten tappiota syntyi huhti-toukokuussa vankisumia. Vallattujen paikkakuntien kuulustelutoimista vastasivat yleensä suojeluskuntalaiset. Kenttäoikeus oli tavallisesti valkoisen armeijan asettama, ja sen jäsenet olivat paikkakuntalaisia. Oman kylän punaisia nostettiin tuomittavaksi monenlaisten henkilökohtaisten kaunojen vuoksi. Pelkkä työväenyhdistykseen kuuluminen saattoi riittää rangaistuksen perustaksi. Niin kutsuttu valkoinen terrori riehui pidäkkeettömästi, ja yli 7 000 punaista teloitettiin tai muutoin tapettiin. Noin 80 000:n tie vei vankileireille.
Suurimmat vankileirit sijaitsivat Helsingissä, Hämeenlinnassa, Lahdessa, Riihimäellä, Tammisaaressa, Tampereella ja Viipurissa. Vankeja kuljetettiin leireille muun muassa lukituissa umpivaunuissa rautateitä pitkin. Vaunuissa istui ja seisoi kuumissa olosuhteissa tuhansia vankeja nälän, janon ja ripulin vaivaamina. Määränpää ei tuonut helpotusta tilanteeseen.
Kauhua, nälkää ja syöpäläisiä
Vankileirien todellisuus oli kammottava. Kauheimpana pidettiin Tammisaarta eli ”Kurjalaa”, jossa kilometrin pituiselle maakaistaleelle ahdettiin yli 8 000 vankia. Mukana oli myös naisia ja lapsia. Peseytymismahdollisuuksia, puhtaita vaatteita tai kunnollisia nukkumatiloja ei ollut tarjolla. Elintarvikepula piinasi edelleen koko maata, ja vankileireillä tarjottu muona oli luokatonta aiheuttaen lopulta nälkäkuolemia ja kulkutautien leviämistä. Yli 3 000 ihmistä kuoli Tammisaaressa muutamassa kuukaudessa pääasiassa nälän aiheuttamien vaivojen vuoksi.
Vangeille tarjottu leipä tehtiin akanoista, homehtuneista jauhoista ja sahanpuruista, kalat ja vihannekset olivat pilaantuneita, eikä edes vettä ollut tarjolla säännöllisesti. Myös ruoka-annosten koko oli riittämätön. Esimerkiksi Tammisaaressa vangin päivän ruoka koostui kesällä sillinpuolikkaasta, 75 grammasta leipää ja keitosta. Joinakin päivinä ruoka jäi kokonaan saamatta, ja pienimmästäkin rikkeestä rangaistiin ankarasti. Osan taival päättyi leipäpalan varastamiseen.
Päivän leipäannos Tammisaaren vankilassa elokuussa 1918. Vankileireillä tarjottuja leipiä kutsuttiin esimerkiksi murikoiksi ja piikkilankaleiväksi. Työväenmuseo Werstas.
Omaiset koettivat parhaansa mukaan toimittaa ruokaa nälästä kärsiville vangeille, mutta paketit jäivät usein vartijoiden käsiin tai ehtivät pilaantua. Myös pakettikieltoja oli voimassa. Muistelmatekstit kertovatkin karua kieltään siitä, kuinka jopa madot, jätteet ja maassa kasvavat ruohot kaluttiin nälkäisiin suihin. Tältä kurjuudelta ummisti silmänsä sekä lehdistö että eduskunta, sillä tietoja vankileirien olosuhteista ei saanut vuotaa julkisuuteen. Huhuja nälkäkuolemista pidettiin punaisten propagandana.
Nälän kurjistamat vangit olivat alttiita erilaisille kulkutaudeille ja syöpäläisille. Niin isorokko, kurkkumätä kuin punatautikin riehuivat leireillä kesäkuukausina. Tilannetta pahensi maailmalta levinnyt influenssaepidemia eli espanjantauti, joka surmasi tuhansia vankeja. Kaiken kaikkiaan vankileirit veivät hengen noin 12 000–14 000 ihmiseltä.
Tuomiolla
Viralliset valtiorikosoikeudet korvasivat lopulta kenttäoikeudet. Puolueettomasta oikeudenkäynnistä ei kuitenkaan ollut kysymys. Syyteaineistojen kokoaminen ja muut järjestelyt veivät paljon aikaa, sillä jokaisesta vankina olleesta kyseltiin tietoja näiden kotipitäjien suojeluskunnilta muun todistusaineiston oheen. Oikeutta päästiin istumaan vasta heinä-elokuussa. Moni lopulta syyttömäksikin todettu pääsi vapauteen vasta syksyllä, mikäli selvisi hengissä siihen asti.
Vankeja Riihimäen vankileirin pihalla. Työväen Arkisto.
Valtiorikosoikeuksissa käsiteltiin yli 70 000 tapausta, joissa ihmisiä tuomittiin erilaisiin rangaistuksiin valtion- ja maanpetoksesta tai muista rikoksista. Osa rangaistuksista oli vankeutta, osa ehdollisia, ja kansalaisluottamuksen menetys koski monia. Annetuista 555 kuolemantuomiosta toimeenpantiin lopulta noin viidesosa. Sotavankilaitos lakkautettiin virallisesti syyskuussa, jolloin leirit muuttuivat pakkotyölaitoksiksi. Vankeja oli tuolloin jäljellä noin 23 000. Pääosa tuomituista armahdettiin lopulta vuoden 1918 lopussa, ja samalla päätettiin, ettei valkoisia teloittajia tuomita ollenkaan. Nälän runtelemilla punavangeilla alkoi paluu arkeen.
Teksti: Anne Lahtinen