Ratkaiseva Tampere
Sisällissodan käänteentekevät hetket olivat käsillä maalis-huhtikuun vaihteessa, kun taisteltiin teollisuuskaupunki Tampereen hallinnasta. Yhteenotosta tuli sodan verisin ja se muistetaan Pohjoismaiden suurimpana asutuskeskustaisteluna.
Tampereen kaupungin valtaaminen oli valkoisen johdon ja sen ylipäällikön, C.G.E. Mannerheimin, ajatuksissa jo helmikuun puolella. Siihen, että valkoiset päätyivät suuntaamaan vastahyökkäyksensä Tampereelle, eikä esimerkiksi Viipuriin, oli sotilaalliset ja poliittiset syynsä. Sotilaallisia syitä olivat punaisten toiminnan keskittyminen Hämeeseen ja Haapamäen risteysaseman turvaaminen, mutta nämä syyt eivät ilmeisesti ratkaisseet asiaa.
Päätös syntyi Mannerheimin mielessä ennen muuta siksi, että Saksan sotilaallinen avunanto varmistui. Ylipäällikkö halusi valkoisten saavuttavan näyttävän oman voiton ilman saksalaisten apua. Maaliskuun puolivälissä alkanut vastahyökkäys etenikin vauhdilla. Tampereen ratayhteys etelään katkesi 24. maaliskuuta ja pari päivää myöhemmin kaupunki jäi kokonaan hallituksen joukkojen saartamaksi. Menestyksen vuoksi punaisten taistelutahdon ajateltiin olevan heikko.
Näkymä Tammelan kaupunginosasta taistelujen jälkeen. Tammelan ja Kyttälän kaupunginosat paloivat sodassa lähes täysin. Työväenmuseo Werstaan kuva-arkisto.
Kaupunkia ei anneta helpolla
Antautumiskehotusta pohdittiin punakaartin esikunnassa 26. maaliskuuta. Hugo Salmelan johtama esikunta päätti kuitenkin, että kaupungista tapellaan viimeiseen mieheen. Valkoiset olivat jo aloittaneet hyökkäyksensä kaupunkiin ja vallanneet Messukylän hurjien taisteluiden myötä. Punaisilla oli vielä toiveissa, että Eino Rahja saisi tuotua apujoukkoja kaupungin puolustamiseen, mutta nämä joukot eivät koskaan pystyneet murtautumaan saarrettuun kaupunkiin.
Kiirastorstain 28.3. taistelu Kalevankankaalla oli ankara. Valkoiset olivat aloittaneet hyökkäyksen idän suunnalta, mutta eivät suurista tappioista huolimatta vielä päässeet keskustan kortteleihin. Rintamalinja kulki venäläisiltä kasarmeilta hautausmaan länsireunalle. Valkoisia kaatui yli 200, joista jääkäreitä 28. Haavoittuneita oli satoja. Punaisia kaatui noin sata.
Samaan aikaan kun hautausmaalla taisteltiin, valkoiset hyökkäsivät myös etelästä kohti Ratinaa aina Viinikanojalle asti ja koillisesta Lapinniemeen asti. Läntisellä rintamalla hyökkääjät eivät päässeet eteenpäin. Idästä tulevat valkoiset tarvitsivat hengähdystauon, minkä jälkeen he 3. huhtikuuta aloittivat hyökkäyksen uudestaan tunnin tykistökeskityksen jälkeen. Punaisten vastarinta jatkui kovana, mutta valkoiset etenivät katutaisteluissa lopulta kaupungin keskustaan. Valkoisia kaatui jälleen yli 200 ja punaisia 180.
Keskikaupungilla punaisten viimeisenä tukikohtana oli raatihuone, jota miehittivät varsinkin sitkeästi puolustautuvat naiskaartilaiset. Huhtikuun 5. päivänä raatihuoneen puolustajat joutuivat antautumaan. Punakaarti vetäytyi Pispalaan, jossa punaiset olivat Aatto Koivusen johdolla pitäneet asemansa tähän asti. Taistelun jatkamiselle ei kuitenkaan ollut enää edellytyksiä. Punaiset antautuivat ja valkoinen vaate nostettiin Ilomäen näkötorniin Pyynikinharjulle. Ennen antautumista satoja punaisia pakeni ylipäällikkö Verner Lehtimäen johdolla Näsijärven kautta kiertämällä omien puolelle.
Vankirivistöjä nykyisellä Keskustorilla Tampereen taistelujen päätyttyä huhtikuussa 1918. Eino Antero Bergius, Työväenmuseo Werstaan kuva-arkisto.
Tampereen Kauppatori oli valtauksen jälkeen täynnä vankeja, yhteensä heitä oli noin 11 000. Vangit vietiin vankileirille Kalevankankaan venäläisille kasarmeille. Valkoisia on arvioitu kaatuneen yhteensä 700-900 henkeä. Punaisia kuoli noin 2 000, joista yli puolet teloitettuja vankeja.
Karvas tappio
Ison tehdaskaupungin menetys oli punaisille kumouksellisille valtava tappio ja Tampereen taistelu siten sodan käännekohta. Punaisten taistelukykyisten joukkojen määrä pieneni radikaalisti ja paljon kalustoa jäi valkoisille. Myös Raudun kiivas taistelu Karjalan kannaksella samoihin aikoihin oli päättynyt punaisten häviöön. Punaisten tilanteen toivottomuutta lisäsi saksalaisten joukkojen maihinnousu Hangossa 3. huhtikuuta.
Punaisten pakolaisten joukot pyrkivät itää kohti taistellen välillä ankarasti saksalaisia vastaan. Lahdessa punaiset antautuivat huhtikuun lopulla, jolloin myös Viipuri siirtyi valkoisille. Helsingin valkoiset olivat vallanneet 12. huhtikuuta. Viimeiset punaiset antautuivat Pyhtään Ahvenkoskella 5. toukokuuta. Punaisten johdosta enin osa oli siirtynyt rajan yli itään. Edessä oli jälkiselvittelyjen aika.
Teksti: Marita Viinamäki