Sodan varjostama talvi
Ensimmäisen maailmansodan seurauksena miljoonat ihmiset menettivät henkensä. Euroopan kartta piirrettiin uusiksi. Suomelle aukeni Venäjän romahtaessa mahdollisuus itsenäisyyteen, mutta vuoden 1917 alussa itsenäistyminen oli vielä kovin kaukana.
Politiikkaa puhuttiin innokkaasti helsinkiläisen Osuusliike Elannon Siltasaarenkadun kahvilassa vuonna 1915. Osuustoimintaliikkeen sisällä kamppailu kärjistyi, kun kuluttajavaltaiset osuusliikkeet perustivat oman aatteellisen järjestön, Kulutusosuuskuntien Keskusliiton marraskuussa 1916. Työväenmuseo Werstas.
Työmies-lehden lukijat tuskin osasivat ennustaa vuoden 1917 kulkua tammikuun ensimmäisen numeron perusteella. Elokuvateattereissa esitettiin Peggy-sirkustytön ihmeellisiä seikkailuja ja Helsingin työväenyhdistys mainosti loppiaisaattona pidetyn kuusijuhlansa lippuja. Toki maailmansodan pauhu kuului työväenliikkeen pää-äänenkannattajankin sivuilla: poliisi muistutti ikkunoiden pimentämisestä, voin säännöstely laajeni ja Pietarista kantautui uutinen, että siperialainen mystikko Rasputin olisi murhattu.
Rasputin oli Venäjän keisarinnan uskottu ja hänessä nähtiin tsaarivallan rappion synkimmät kasvot. Vaikka Suomessa oli Euroopan modernein kansanedustuslaitos, tsaari pystyi halutessaan hajottamaan eduskunnan ja määräämään uudet vaalit. Paikallinen demokratia oli alkeellista. Kunnanvaltuustoissa määräsi raha, eikä valtuustovaaleihin ollut köyhillä asiaa. Laajoilla väestöryhmillä ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia parantaa omaa toimeentuloaan.
Vuoden 1916 eduskuntavaaleissa SDP oli saanut ehdottoman enemmistön, mutta eduskuntaa ei sotatilan takia ollut edes kutsuttu koolle. Myös ammatillinen työväenliike joutui taipumaan poikkeusoloihin ja työtaistelut olivat sotaponnistelujen nimissä kiellettyjä. Työläisten ostovoima hupeni hintojen noustessa ja kahdeksan tunnin työaika tuntui kaukaiselta unelmalta.
Rajoitetut vapaudet
Suursota oli saanut alkunsa jo kesällä 1914. Kesäkuun lopussa saatiin kuulla serbialaisen nationalistin Sarajevossa tekemästä terrori-iskusta, jossa Itävalta-Unkarin kruununperijä menetti henkensä. Tuskin oli Sarajevon laukauksen kaiku vaiennut, kun Euroopan suurvallat kävivät liittosopimuksiensa vuoksi tuhoisaan sotaan toisiaan vastaan.
Suomi oli osa Venäjän valtavaa imperiumia, josta koetettiin 1900-luvun alussa luoda yhtenäistä valtakuntaa. Suomen autonominen erityisasema oli jatkuvasti uhattuna: vuonna 1912 Suomen senaatti muodostettiin syntyperältään venäläisistä jäsenistä ja maiden rataverkot yhdistettiin Suomen kustannuksella. Sodan syttyessä kenraalikuvernööri määräsi voimaan sotatilalait, jotka rajoittivat kansalaisoikeuksia entisestään. Hintojen kohoamista yritettiin estää rajahintapolitiikalla, sanomalehtiä sensuroitiin ja kokoontumisvapautta rajoitettiin.
Suomalaiset säästyivät kuitenkin asepalvelukselta maksamalla sotilasmiljoonia keisarikunnan kassaan.
Vaikka Suomi siis oli periaatteessa sodassa, olosuhteet vertautuivat puolueettomaan tai pikemminkin miehitettyyn maahan. Suomeen oli sijoitettu noin 40 000 venäläistä sotilasta, joiden tehtävänä oli turvata Pietaria ja estää saksalaisten maihinnousu.
Maailmansodan säännöttömät olot
Venäläisten sotaonni oli heikko. Rataverkon ongelmat vaikeuttivat elintarvikekuljetuksia ja lopulta Pietarissakin koettiin ankaraa elintarvikepulaa. Suomessa pula alkoi energiakriisinä. Puutetta oli varsinkin polttopuista ja voista, jotka olivat normaalisti vientituotteita. Hankala elintarviketilanne kosketti eniten köyhimpiä, joilla ei ollut mahdollisuutta ostaa ruokaa mustasta pörssistä. Kaupunkeihin ja muihin kulutuskeskuksiin syntyi kunnallisia elintarvelautakuntia helpottamaan kurjuutta.
Venäjän armeijan sotatarviketilaukset työllistivät Suomen metalliteollisuutta kesään 1917 asti. Lauri Kolinen työskenteli helsinkiläisessä metallipajassa ennen sisällissotaa. Työväenmuseo Werstas.
Sodan alussa pelättiin tuonti- ja vientikanavien sulkeutumisen aiheuttavan suurta työttömyyttä. Venäläisten sotatarviketilaukset työllistivät kuitenkin metalli-, nahka- ja vaatetusteollisuutta. Suomessa käynnistettiin myös massiiviset linnoitustyöt, joten sodan ensimmäisinä vuosina työttömyydestä ei ollut huolta. Ammattimies tuli toimeen palkallaan, vaikka kaupunkilaisten elintaso laskikin selvästi.
Taustalla kiristyvä taloustilanne näkyy jo vuoden ensimmäisessä Työmies-lehdessä, jossa kerrottiin leipurien esittäneen työnantajille sadan prosentin palkankorotustoiveen hintojen nousun takia. Tähän ei suostuttu, mutta työnantajien kokous lausui kuitenkin ”sen hartaan toivomuksen, että työnantajat, kukin omatuntonsa ja kykynsä mukaan, koettaisivat parantaa työntekijöittensä vaikeata asemaa nykyisissä säännöttömissä oloissa.”
Teksti: Kimmo Kestinen