Sisällissodan jälkinäytös

Aikakauden yleistekstiin pääset tästä.

Sisällissota päättyi valkoisen armeijan voittoon saksalaissotilaitten tuella toukokuun alussa 1918. Punavankeja oli otettu jopa noin 80 000. Vankien lukumäärä muuttui nopeasti sillä punaisia etsittiin ja vangittiin lisää, heitä vapautettiin ja teloitettiin. Elokuussa vankimäärä oli tippunut 37 000:een osan saadessa vapautuksen tai ehdonalaisen tuomion. Vankien päästämiseen pois leireiltä vaikutti paheneva tilanne leireissä, mistä uutisointiin jo ulkomailla asti. Vankeja alkoi menehtyä tauteihin ja nälkään. Sisällissodassa kuolleista lähes puolet (reilut 13 000) kuolikin vankileireillä aliravitsemukseen ja tauteihin. Lopulta yli 80 prosenttia sisällissodan vaatimista uhreista oli punaisia.

Vangittuja punaisia Fellmanin pellolla Lahdessa. Kansan Arkisto.

Haastatteluita ja muistelmia sodan hävinneen osapuolen näkökulmasta on kerätty 1960-luvulta eteenpäin. Myös vankien kirjeenvaihtoa, päiväkirjoja, runoja ja esineistöä on säilynyt. Kansan Arkiston, Työväen Arkiston ja Työväenmuseo Werstaan tallentamista aineistoista välittyy kuva siitä, millaista elämä oli vankileireillä ja myöhemmin pakkotyölaitoksissa.

Punakaartin tykistöryhmään kuulunut 17 vuotias K. Aaltonen oli vangittuna piikkilangalla ympäröidyssä tyttökoulussa, joka sai toimia väliaikaisena sotavankisäilönä. Vartiointi ei ollut kovin tarkkaa mutta riskit olivat huomattavat; Aaltonen kertoo muistelmissaan että karkurit ammuttiin poikkeuksetta tavattaessa. “[Tykistöryhmän] nuorimpana sain palvella toisia siten että päivisin pudotin itseni ikkunasta ulos ja yritin hankkia elintarpeita kaupunkilla. Kaksi matkaa onnistuikin sikäli että illalla palatessani ryhmällä oli savukkeita että hivenen leipää.” Kolmannelta reissulta palatessa kertoja huomasi että tyttökoulu oli tyhjennetty. Asetovereiden kohtalosta Aaltonen ei saanut koskaan tietää.

Lahdessa vangittiin huhti-toukokuussa jopa 20 000 punaista, jotka keskitettiin Fellmanin pellolla olevaan leiriin, myöhemmin Hennalan vankileirille. Suuria vankimääriä varten perustettiin leirejä eri puolille Suomea esimerkiksi entisiin venäläissotilaitten kasarmeihin. Hennalan leiristä vankien matka jatkui esimerkiksi Hämeenlinnan ja Suomenlinnan vankileireille. Lue sairaanhoitajana punakaartissa toimineen Elli Nurmisen muistelu vankikuljetuksista ja vankien nälästä. Nurminen tuomittiin Hämeenlinnan valtiorikosoikeudessa neljäksi vuodeksi kuritushuonerangaistukseen mutta vapautettiin loppukesästä 1918. Kuuntele punakaartin sairaanhoitajana toimineen Elin Janhusen muistelu vangitsemisesta ja vankileireille päätymisestä.

Tammisaari, jonne tuotiin vankeja esimerkiksi Haminasta ja Viipurista oli yksi suurimmista vankileireistä. Leireillä vangit oli tarkoitus kuulustella ja antaa tuomiot. Tuomioista päättivät tarkoitusta varten perustetut valtiorikosoikeudet. Naispunakaartilaisena vangittu Emmi Lehtonen: “–Tammisaaressa meitä sitten kuulusteltiin itse kutakin, korkea-arvoinen upseeri oli minunkin kuulustelupöydän takana ja hänellä oli pöydällä varattuna sanoisinko noin 40 cm. Mauser, kaiken varalta, ehkä jos minulla olisi sisua ruveta rynnistämään.”

Valkoiset teloittavat punavankeja Helsingin Santahaminan vankileirillä. Työväen Arkisto

Ennen valtiorikosoikeuksien asettamista toukokuun lopulla vankileireillä syyllistyttiin laittomiin pikaisten kuolemantuomioiden toimeenpanoihin, joita ns. kenttäoikeudet jakoivat. Suojeluskuntalaiset eri paikkakunnilta saattoivat saapua leiriin tunnistamaan vankeja ja määrätä omavaltaisesti vankeja ammuttavaksi tai vankeja teloitettiin järjestyksenpidollisiin syihin vedoten jonkin rikkeen esimerkiksi varkauden vuoksi. Järjestyksenpitoon liittyvissä teloituksissa kuoli toistatuhatta vankia. Ilmiantoihin perustuviin teloituksiin kuolleiden määrästä ei ole tietoja. Voittajat rankaisivat punaisia terroriteoista ja kapinasta. Muistitietona kerrotaan sisällissodan mukanaan tuomasta vihan ilmapiiristä. Vihanpito näkyi lisäksi esimerkiksi punaisten leskien ja heidän jälkeläistensä kohtelussa.

Vankileirien karut olosuhteet

Vankien kirjeissä, päiväkirjamerkinöissä ja muisteluissa tulee esiin ruoan ja rahan tarve, vankileirien karuus, tautiepidemiat ja vankitoverien menehtymiset. Epidemiat levisivät ahtaiden olojen, huonon ja riittämättömän ravinnon sekä hygienian puutteen vuoksi. Pesuvettä saippuasta puhumattakaan oli heikosti saatavilla. Lue Viaporissa eli Suomenlinnassa vankina olleen Kalle Paljakan kirje vaimolleen vankeuden alkuajoilta keväällä 1918. Kirjeessä on vielä toiveikkuutta, joka hiipui ajan myötä vankeusajan pitkittyessä.

Suomenluokkasota_1918_Henkilokoht_aineistoa_Paljakka_Kalle_ja_Ilona

Ilona-vaimon postikorttikirje miehelleen Kallelle Suomenlinnan vankileirille. Kansan Arkisto.

Toivo Haikonen kertoo muistelmassaan vankeusajastaan Riihimäellä. Siellä, kuten muillakin vankileireillä, vankien ruoka-annokset olivat riittämättömät, nälkää nähtiin: “Jos joku sattui salateitä saamaan paketin kotoa ja siellä oli perunoita, niin perunan kuoret säilytettiin, se oli kysyttyä tavaraa, sillä voi vaihtaa jotakin toisilta vangeilta. Siellä käytiin kauppaa ja vaihtotavarana oli tupakka natsatkin. Perunan kuorilla sillin ruotoilla voi siis saada natsan.”

Haikonen muistaa, että leiriä vaivasivat myös syöpäläiset: “[H]einäkuun lopulla ja elokuun alussa ruvettiin järjestämään niin sanottua täisaunaa. — [S]illä aikaa kun me peseydyttiin vaatteet kävivät läpi höyrykäsittelyn ja kyllä siitä jonkinlaista apua oli.” Saunassa Haikonen huomasi toden teolla tovereidensa riutuneen ulkomuodon: “[Jollakulla] oli hirveästi turvonneet jalat, kuin pölkyt ja toiset taas eläviä käveleviä luurankoja sininen nahka päällä. — Paljon meitä kuoli, mutta osa meistä sittenkin jotenkuten selvisi.”

Kustaa Kilpisen valmistama kello Hennalan vankileirillä. Työväenmuseo Werstas.

Tammisaaressa ollut vanki Emmi Lehtonen muistaa monen sairastuneen kohtalon: “Tammisaari oli hirvittävä paikka, vähitellen sinne kerättiin kaikki punaiset vangit ja niissä oli hyvin huonossa kunnossa olevia. Eräässä kasarmissa oli kuulemma pohjoisesta tuodut ja heidän keskuudessaan oli pilkkukuume — he kai kuolivat suurin piirtein kaikki sinne.”

Riihimäen pakkotyölaitoksen vangin Nuutti Niemelän muistelmakirjan sivu vuodelta 1920. Työväen Arkisto.

Vankileirit muutettiin syyskuussa 1918 asetuksella pakkotyölaitoksiksi. Työtä tekemällä sai yleensä hieman isompia ruoka-annoksia. Kaikille työtä ei aina riittänyt, parhaiten työllistyivät naiset, jotka työskentelivät vankiloiden keittiössä, pesuloissa ja siivosivat. Pakkotyö oli aliravituille vangeille fyysisesti ja toisinaan myös henkisestin raskasta: vankeja laitettiin esimerkiksi kaivamaan toveriensa hautoja.

Moni teki ajankuluksi käsitöitä, luki – jos oli kirjoja saatavilla – tai kirjoitti ja piirsi. Lue Riihimäen pakkotyölaitoksen vangin, Nuutti Niemelän, kuvaus vangin päivästä täältä ja runo täältä; otteet ovat hänen vankeusaikanaan sitomasta muistelmakirjasta, jonka tekoon on käytetty muun muassa venäläisen tilikirjan pahvikansia, pellavalankaa, perunasäkkikangasta ja perunoista saatua liisteriä.

Riihimäen vankileiriltä kotiutuva vanki päävartion edessä vuonna 1918. Työväen Arkisto.

Armahdukset

Punavanki Emmi Lehtonen tuomittiin kolmen ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen. Tuomion julistuksen jälkeen tuli siirto Tammisaaresta Suomenlinnaan. Tammisaaressa vangit olivat joutuneet nukkumaan sementtilattialla. Lehtonen muistaa, että “Suomenlinnaan päästyämme saimme pehkupussit ja sängyn ja se oli suuri edistys”. Lehtonen armahdettiin yhdessä muiden lyhyen tuomion saaneiden kanssa ennen tuomion loppuun istumista.

Valtaapitäville kiusallinen suuri kansainvälinen huomio syksyllä 1918 Suomen katastrofaalisesta ihmisoikeustilanteesta vankileireillä aiheutti painetta vankileirien olosuhteiden parantamiseen, vankien päästämiseen ehdonalaiseen odottamaan tuomioitaan sekä armahdusten jakamisiin. Sosialidemokraatit Väinö Tannerin johdolla olivat vuotaneet professori Robert Tigerstedtin raportin vankileirien olosuhteista elokuussa Ruotsin lehdistölle, josta tiedot levisivät muihin maihin. Ensimmäiset joukkoarmahdukset tulivat lokakuussa 1918. Vuonna 1927 sosialidemokraattinen hallitus päätti kaikkien jäljellä olevan viidenkymmenen punavangin armahduksesta.

Kouluille sopivia tehtäviä: Punaiset naiset ja Vankileirin arkipäivä.

Teksti: Iris Olavinen

Artikkelin arkistolähteitä:

Kuvat Arjenhistoriassa:

Hennalan vankileiri vuonna 1918.

Kustaa Kilpisen valmistama kello Hennalan vankileirillä.

Riihimäen vankileiriltä kotiutuva vanki vuonna 1918.

Valkoiset teloittavat punavankeja Santahaminassa vuonna 1918.

Vangit Fellmanin pellolla Lahdessa vuonna 1918.

Kansan Arkisto:

Luokkasota 1918 -kokoelma:

Kalle ja Ilona Paljakan kirjeet.