Ammattiyhdistysopistot

TSL:n kirjeopiston Ammattiyhdistysopiston valmistavan kurssin mainos 1951

Aikakauden yleistekstiin pääset tästä.

Ammattiyhdistysliike on pyrkinyt kouluttamaan toimitsijoitaan 1900-luvun alusta alkaen. Suomen Ammattijärjestö järjesti ensimmäiset kurssinsa vuonna 1911. Kurssien lisäksi SAJ:n puhujat kiersivät valistamassa työläisiä. Ammatillisen liikkeen opintokerhotoiminta alkoi 1920-luvulla. SAJ:n tultua lakkautetuksi uusi keskusjärjestö SAK alkoi 1930-luvulla järjestää kurssien ja kerhojen ohella neuvottelupäiviä, kesäkouluja ja kirjeopiskelua. Valistustoimintaa harjoitettiin myös esimerkiksi kiertävien näyttelyiden ja elokuvien avulla. Pedagogista asiantuntemusta SAK sai Työväen Sivistysliitolta.

Tiiviimpi ja organisoidumpi koulutus sai alkunsa toisen maailmansodan jälkeen ammattiyhdistysliikkeen vaikutusvallan, tehtävien ja jäsenmäärän kasvaessa. Jo vuosina 1945–1946 SAK:n valistusjaosto koulutti tuhansia perusjärjestön toimihenkilöitä ja luottamusmiehiä. Nopean kasvun myötä nousi esiin omien keskitettyjen toimitilojen tarve. Vuoden 1947 edustajakokouksessa hyväksyttiin suunnitelma, jonka mukaan ammattiyhdistyskoulutus tulisi koostumaan puolivuotisista kansanopisto- ja kansankorkeakoulukursseista sekä liittojen omista kursseista.

Ammattiyhdistysopisto ja koulutuksen laajeneminen

Pohjolan Opiston opettaja Pentti Lahdensivu kertoo ammattiosaston toiminnan kehittämisestä Kirjatyöntekijäin Liiton neuvottelupäivillä Ammattiyhdistysopistossa 1986. Erkki Järvinen. Työväen Arkisto

SAK:n Ammattiyhdistysopisto rakennettiin Nurmijärven Kiljavalle, jossa oli järjestetty leirikursseja jo vuodesta 1946 alkaen. Rahoitus järjestyi keräyksillä, arpajaisilla ja lahjoituksilla sekä valtion avustuksilla ja lainoilla. Myös talkootyötä hyödynnettiin. Opisto valmistui ja aloitti toimintansa vuonna 1950. Opetusohjelmat lähtivät liittojen omista tarpeista, mutta talouden turvaamiseksi ne sovitettiin valtionapujärjestelmään. Opiston opetusmenetelmiä olivat luennot, tentit, harjoitusaineet, tutkielmat ja ryhmätyöt.

Opiston keskeisin opintokokonaisuus oli pitkään lokakuusta huhtikuuhun kestänyt vuosikurssi eli kansankorkeakoulukurssi, jonka pääsyvaatimuksena oli yksivuotisen kansanopistokurssin käyminen tai muilla tavoin hankitut vastaavat tiedot. Vuosikursseille tultiin alkuvuosina esimerkiksi kesäkoulujen, luottamusmieskurssien ja puolueopistojen kautta. Kursseilla opiskeli keskimäärin hieman alle 40 henkilöä. Lähes kaikki opiskelijat kuuluivat johonkin liittoon, jonka suosituksella opiskelu aloitettiin. Liitot tukivat opiskelijoitaan myös taloudellisesti esimerkiksi maksamalla kurssimaksut. Vuosikursseista luovuttiin 2000-luvun alussa, kun opistossa alkoi ammattikorkeakoulutus.

Ammattiyhdistysopiston keräysjuliste. Kansan Arkisto

Ammattiyhdistysopistossa ja muissa työväenliikkeen kansanopistoissa suoritetut pitkät kurssit olivat varsinkin ennen 1970-lukua merkittävä väylä lisäkoulutukseen niille, joilla ei siihen muuten ollut taloudellisia mahdollisuuksia. Ammattiyhdistysliikkeen koulutustoiminta ja -tarve painottui kuitenkin lyhyempikestoiseen koulutukseen, joka kohdistui kentällä toimineisiin aktiiveihin. Vuosikurssien ohella opistossa järjestettiin kansanopistolain alaisia lyhytkursseja, joihin ennen vuotta 1970 osallistui noin 100–200 opiskelijaa vuosittain. Ylivoimaisesti suurimman opiskelijaryhmän muodostivat kuitenkin kansanopistolain ulkopuolisten, korkeintaan kaksi viikkoa kestäneiden, lyhytkurssien osanottajat, joita oli tuolloin keskimäärin 3500 vuodessa. Ulkopuolisia kursseja järjestivät SAK, liitot ja muut järjestöt. Kansanopistolain uusimisen myötä opiston varsinaisten lyhytkurssien opiskelijamäärät nousivat vuodesta 1970 alkaen. Samanaikaisesti lisääntyivät myös opintokerhojen, osastojen, paikallisjärjestöjen ja liittojen järjestämät alueelliset kurssitukset.

Opiskelijat Ammattiyhdistysopiston kirjastossa talvella 1952. Työväen Arkisto

Ammattiyhdistysopiston vuosikursseilla opiskeltiin keskusaineina ammattiyhdistystietoutta, talous- ja yhteiskuntapolitiikkaa, kansantaloutta, historiaa ja sosiaalipolitiikka. Lisäksi opetettiin muun muassa suomenkieltä, puhetaitoa, voimistelua, laulua, sosiologiaa, luottamusmiesoppia, järjestöoppia, kirjallisuushistoriaa ja matematiikkaa. Kesäkoulut olivat lyhennettyjä versioita vuosikursseista. Lyhytkestoisemmat kurssit olivat käytännönläheisempiä. Esimerkiksi vuonna 1975 niitä järjestettiin luottamusmiestiedosta, työsuojelusta, työntutkimuksesta, järjestöjohtamisesta, taloudenhoidosta, yritystaloudesta, taloustiedosta, sosiaaliturvasta ja ammattiyhdistystiedosta.

SAK:n koulutuskaavio vuodelta 1975. Pirjo Ala-Kapee: Ammattiyhdistysopisto 25 vuotta, s. 26.

1960- ja 1970-lukujen vaihteessa alkanut ammattiyhdistyskoulutuksen voimakas kasvu johtui etenkin ammattiyhdistysliikkeen eheytymisestä ja kasvusta, kansanopistojen valtionapuun tehdyistä muutoksista ja työmarkkinajärjestöjen kesken solmitusta koulutussopimuksesta, jonka myötä työnantajat alkoivat kustantaa osan koulutuksista.

Kiljavan opistoksi vuoden 1994 alusta nimensä vaihtaneen ammattiyhdistysopiston kurssitarjonta on laajentunut ja monipuolistunut jatkuvasti. Työelämään liittyvä koulutus on edelleen toiminnan ydin, mutta sen ohelle on tullut runsaasti muun muassa harrastekursseja. 2000-luvulla Kiljavalla on järjestetty myös avoimen yliopiston koulutusta, ammattitutkintoihin johtavia kokonaisuuksia, näyttötutkintoja ja ammattikorkeakoulutusta yhdessä Humanistesen ammattikorkeakoulun kanssa. Opistossa on ollut mahdollista suorittaa myös monia työelämässä vaadittavia todistuksia.

Luottamusmiesten työteknisen kurssin osanottajat seuraavat opetusta Ammattiyhdistysopistolla 1964. Rakentaja. Kansan Arkisto

Vuonna 2017 Kiljava tarjosi kursseja seuraavista aiheista: atk-kirjanpito, dokumentit, elokuva ja tv, elokuvanäyttely, ergonomia, erä- ja luonto-opastus, frisbeegolf, golf, vuorovaikutustilanteet, eräruoka, henkilöstösuunnitelmat, ikävoima, journalismi, kasvatustiede, kestävä työ ja tuotanto, kotisivut, luottamusmiestoiminta, maarakennusmittaus, matkailualan turvallisuuspassi, melonta, työpsykologia, muutokset työelämässä ja elämässä, paikallinen sopiminen, palokatkoasentajien henkilösertifiointi, esiintymistaito, psykologia, puheenjohtaja- ja sihteerikurssi, rakennusmittaus, työsuojelu, mediaesiintyminen, senioriliikunta, englanninkieli, sosiaalipolitiikka, talo AT, taloudenhoito, talouspolitiikka, tanssi, oppiminen, tietotekniikka, työajat, tuottavuus ja hyvinvointi, työhyvinvointi, työntutkimus, työoikeus, työturvallisuus, valokuvaus, yhteiskuntasopimus, yksityisyyden suoja, yhteistoimintatieto sekä yritystalous.

Siikaranta

Ammattiyhdistysopiston resurssit eivät riittäneet kaikille koulutuskysynnän kasvaessa. Myös puoluepolitiikka vaikeutti alkuvaiheissa opiston toimintaa. Suurimmat ammattiliitot perustivat omia kurssikeskuksiaan. Liiketyöntekijäin liitto perusti keskuksen Hattulan Petäykseen 1950-luvulla, Kunnallisten työntekijäin ja viranhaltijain liitto Karjaan Myllylammelle 1961, Suomen rakennustyöläisten liitto Kirkkonummen Siikarantaan 1963 ja Metallityöväen liitto Teiskon Terälahteen (Murikka) 1977. Murikka sai kansanopisto-oikeudet 1980, Siikaranta 1981 ja Myllylampi 1985. Ay-opistoista on lisäksi syytä mainita SAK:n vuosina 1970–1996 omistama Pohjolan opisto Haukiputaalla sekä toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n vuodesta 1972 toiminut Aktiivi-instituutti ja 1961 aloittanut Helsingin aikuisopisto. JHL myi Myllylammen 2012, Rakennusliitto Siikarannan 2015 ja PAM Petäyksen 2017. Opistoista luopumisia perusteltiin ennen kaikkea taloudellisilla syillä.

Rakennustyöläisten liitto aloitti oman koulutustoimintansa 1940-luvun lopussa yhdessä Muurarien liiton kanssa. Liitot järjestivät 1–2 viikon kursseja, joiden aiheina olivat työlainsäädäntö, ammattiyhdistystoiminta ja kansantalouden perusteet. Kursseille osallistuivat ay-aktiivit, joilla ei ollut mahdollisuutta osallistua pidempiin koulutuksiin, joita oli tarjolla SDP:n Työväen Akatemiassa, SKP:n Sirola-opistossa ja SAK:n Ammattiyhdistysopistossa. Toisaalta kansandemokraattien hallitsemien liittojen, kuten rakennusliiton, omat kurssit muodostivat vasemmistolaisen vaihtoehdon sosialidemokraattien johtamalle Ammattiyhdistysopistolle. Kansandemokraatit kokivat tulleensa syrjityiksi niin opiston henkilöstö- kuin opiskelijavalinnoissakin. Rakennustyöläisten liitto oli 1960-luvun puolivälissä SAK:n suurin liitto, johon kuului neljäsosa keskusjärjestön jäsenistä. Lue ohjelma liiton vuonna 1959 järjestämästä ammattiyhdistystiedon kurssista täältä.

Siikarannan mainoksia 1980-luvulta.

Joulukuussa 1963 Rakennustyöläisten liitto osti Kirkkonummen, Espoon ja Vihdin rajalla Siikajärven rannalla sijaitsevan Siikala-tilan loma- ja kurssikeskukseksi. Ensimmäiset kurssit Siikarannassa järjestettiin talvella 1965 (lue keskuksen säätiön toimintakertomus vuodelta 1966). Kurssitarjonta monipuolistui 1970-luvulta alkaen ja myös ammattiyhdistysopiston joitakin kursseja järjestettiin Siikarannassa. Myös erilaiset retkeily-, kulttuuri- ja liikuntatapahtumat tulivat mukaan kuvaan. 1980-luvulla alettiin järjestää harrastelomakursseja esimerkiksi kirjoittajille, kuvataiteilijoille ja valokuvaajille. 1990-luvulta alkaen opistossa toimi myös aikuisille suunnattu peruskoululinja. Lue esimerkkejä kurssiluetteloista vuosilta 1982–1983, 1987, 1993, 2005 ja 2008.

1970-luvun lopussa liitto päätti hakea Siikarannalle itsenäisiä kansanopisto-oikeuksia ja ne saatiin vuonna 1981 (lue ohjesääntö). Kansanopistojen valtionapulain alaisuuteen tulo edellytti muun muassa vuosittaista kolmen kuukauden perusoppijaksoa. Vuonna 1982 kirjoittamassaan muistiossa rehtori Pekka Pättiniemi näki opiston perustamiseen johtaneina syinä 1) yleissivistävän koulutuksen tarpeen, 2) koulutuksen tulon kiinteämmäksi osaksi liittoa, 3) oman tutkimustoiminnan tarpeen, 4) talouden, 5) lyhytkurssien kehittämisen, 6) liiton henkilöstökoulutustarpeen ja 7) aikuiskoulutuksen ammatillistumisen. Lisäkoulutuksen tarvetta nimenomaan rakennusalalla kuvaa se, että vielä 1980-luvun lopussakin suurin osa alalla työskentelevistä oli vailla minkäänlaista ammatillista koulutusta.

Rakennusliitto päätti lopettaa kansanopistonsa toiminnan vuonna 2012 ja Siikaranta fuusioitiin Kiljavan opistoon. Opiston työntekijät siirtyivät Kiljavalle ja rehtori liiton koulutuspäälliköksi. Liiton toimintakertomuksen mukaan järjestelyllä selkeytettiin koulutustoiminnan painopisteitä. Rakennukset jäivät liiton omistaman RL-Loma Oy:n käyttöön, mutta toiminta oli tappiollista ja vuonna 2015 alue myytiin yksityiselle sijoittajalle. Siikaranta-opiston arkisto luovutettiin Kansan Arkistoon vuonna 2013.

Rakennusliiton osasto 390:n mittakurssi 1978. Rakentaja. Kansan Arkisto

Työelämän asiantuntijat

Siikarannassa sijaitsi myös työvälinemuseo. Helsingin Kivimiesten entiset jäsenet lahjoittamassa kokoelmaa museolle vuonna 1977. Rakentaja. Kansan Arkisto

Työelämän asiantuntijan tutkinto (TAT) oli eräs Siikarannassa vuosituhannen vaihteessa järjestetty koulutuskokonaisuus, jonka tavoitteena oli lisätä valmiuksia työelämän muutosten kohtaamiseen. Viidentoista opintoviikon laajuinen ja useampivuotinen tutkinto oli suunnattu rakennusalan luottamusmiehille, työsuojeluvaltuutetuille, yritysten hallintoedustajille ja muille aktiiveille. Ideana oli ennen kaikkea yhdistää hajanaisten kurssien käyminen hallituksi kokonaisuudeksi. Kaikille pakollisia opintoja olivat yhteiset seminaarit, luottamusmiehen, työsuojelun ja tietotekniikan peruskurssit, oman alan jatkokurssi, työoikeuden kurssi, projektityö sekä opintomatka ulkomaille. Valinnaisia erikoistumisopintoja saattoi suorittaa esimerkiksi työturvallisuudesta, yritystaloudesta, viestinnästä, tietotekniikasta ja järjestötoiminnasta. Opinnot etenivät henkilökohtaisen suunnitelman mukaan. Lue TAT-opinto-opas vuodelta 2004.

TAT-opiskelijat tapasivat toisensa kahdesti vuodessa viikonloppuseminaareissa, joissa opastettiin esimerkiksi projektityön laatimisessa ja muissa opiskeluasioissa. Projektityöt olivat lyhyehköjä kirjallisia tutkielmia, joiden aiheiksi suositeltiin omasta työ- ja kokemuspiiristä nousevia teemoja, joiden käsittelyssä saattoi hyödyntää esimerkkejä työuralta. Töiden parhaimmistosta lienee ollut apua myös liiton toimitsijoille käytännön edunvalvontatyössä. Tutkielmien aiheita olivat esimerkiksi työaika, työvoimatoimikunnat, harmaa talous, talonrakentamisen laatu, työsuojelu, raudoituksen rasittavuus, ulkomaalainen työvoima, työmaasuhteet, työsuhdeturva, työkyky ja -hyvinvointi, johtaminen, turvakengät, työmaakokemukset, pienyritykset, työnohjaus, lämmitysjärjestelmät, työn ulkoistaminen, järjestäytymättömyys, työssäoppiminen, oppisopimuskoulutus, suojaimet, työehtosopimukset, suomenruotsalaiset ay-liikkeessä, maalien vaarallisuus raskauden aikana ja TAT-kurssin vaikutukset edunvalvontatyöhön.

Ammattiyhdistyskoulutuksen vaikuttavuutta ja luonnetta voidaan arvioida esimerkiksi kursseista saadun palautteen pohjalta. Siikarannassa kerättiin anonyymejä palautelomakkeita jokaiselta kurssilta ja niitä käytettiin opetuksen kehittämisessä. Seuraavassa joitakin kommentteja vuosina 2003–2004 opiston järjestämillä luottamusmies- ja työsuojelukursseilla käyneiltä, joista osa lienee hyödyntänyt kyseisiä opintoja myös TAT-tutkinnossa.

Opetusta rakennusalan kurssilla 1973. Rakentaja. Kansan Arkisto

Kurssien antamista valmiuksista varsinkin nuoremmille ja aloitteleville ammattiyhdistystoimijoille kertoo esimerkiksi kommentti: ”Tänne tullessani homma pahasti hakusessa, nyt suhteellisen osaava luottamusmies.” Eräs uusi luottamusmies kertoi saaneensa tietoa, jonka avulla ”laitkin tuntuivat toisen päivän jälkeen ihan ymmärrettäviltä”. Kolmas palautteen antaja kertoi saaneensa ”lisää varmuutta ja asennetta valtuutetun työhön”. Erään opiskelijan mielestä ”tuntui että kaikkein tärkeimmät asiat tulivat esille” ja kurssi ”antoi todella hyvän perustan tulevalle luottamusmiesvuodelle”.

Kurssien konkreettista antia käytännön edunvalvontatyöhön tarkasteltaessa nousevat esiin etenkin kommentit työehtosopimusten käsittelystä ja niihin liittyvistä neuvotteluharjoituksista. ”Kurssi antoi hyvät edellytykset neuvottelu taitoon” ja ”työntekijänä on paremmat lähtökohdat tuleviin neuvotteluihin ja käsitys maailma on toisen lainen”, kuten eräs opiskelija kirjoitti. Toisaalta neuvotteluharjoituksiin kaivattiin myös lisää ”jännitettä”. TES-asioiden käsittely oli ilmeisesti varsin kirjavaa eri kurssien välillä, sillä sitä kaivattiin usein myös lisää. Tämä saattaa toki kuvastaa ennen kaikkea opiskelijoiden erilaisia lähtökohtia, mikä näkyi siinäkin, että osa kaipasi ”enemmän painotusta omaan alaan” samalla, kun toiset pitivät hyvänä sitä, että saivat myös ”laajemman käsityksen rakennus alasta ja sen ’ongelmista’”.

Palautteiden ehkä mielenkiintoisinta antia ovat vastaukset kysymykseen, ”mitä aiot tehdä työmaallasi tämän kurssin jälkeen?” Yleisesti kurssit tuntuvat innostaneen aktiivisuuteen. Joku aikoi ”olla parempi ja valveutuneempi luottamusmies”, toinen ilmoitti pyrkivänsä ”tapaamaan kaikki tulevat työntekijät”, kolmas aikoi yrittää ”saada porukan kiinnostumaan omista eduista paremmin” ja neljäs suunnitteli kertovansa ”työmiehille oikeuksista”. Monet kertoivat valistavansa työtovereita kurssien annista esimerkiksi kokouksien ja palavereiden muodossa. Työmaiden asioiden kuntoon laittaminen oli myös monilla mielessä. ”LM:nä haluan kysellä ja ’tarkistaa’ työtovereiden palkan onko se oikeudenmukainen”, kuten eräs opiskelija kommentoi. Toinen aikoi ”käydä muutamia asioita läpi isännän kanssa koskien lomautuksia”, kolmas ”selvittää onko ylityöt maksettu oikein” ja neljäs ”pyytää tietoja joihin lm:llä on oikeus”. Lisäksi pyrittiin puuttumaan järjestäytymättömyyteen. Yksi opiskelijoista aikoi ”keskustella ’Loimaan’ miesten kanssa RL:n saavutuksista työntekijöille” ja toinen ilmoitti yrittävänsä ”saada liittoon lisää jäseniä”.

Perinteisen Siikaranta-juoksun osallistujat lähdössä maastoon Siikaranta-päivänä 26.8.2000. Rakentaja. Kansan Arkisto

Kurssitoverit ja ryhmähenki olivat palautteissa usein kiitoksen kohteena. ”Ei niin vakavaa vaikka asia on ns. vakava”, kommentoi eräs opiskelijoista opetuksen ilmapiiriä. Siikaranta-opistoa koskeva palaute oli kaksijakoista: osa kursseista kehui tunnelmaa tyyliin ”ei ois uskonu että voi viihtyä näin hyvin”, mutta varsinkin majoitusolosuhteista esitettiin myös kritiikkiä. Yleisesti ottaen kurssikokonaisuuksiin kuitenkin oltiin varsin tyytyväisiä, mitä kuvaavat kommentit kuten: ”Saunakaljaa olis voinu olla enemmän, ei muuta huonoa.”

Monet saivat kursseilta kipinän jatko-opiskeluun. ”Keskityn ja ilmoittaudun syksyn jatkokurssille” vastasi eräs opiskelija kysymykseen henkilökohtaisista jatkosuunnitelmista ja vastaavat aikeet olivat yleisiä. Yksi opiskelija päätti ”tulla syksyllä ilmaisutaidonkurssille ja muutenkin suositella työkavereille liiton kursseja ja tätä paikkaa”. Työsuojelukursseilta saattoi tosin saada myös synkempiä ajatuksia jatkosta. ”Kävi ajattelemaan henk. koht. asbestin altistumisesta, ens viikolla tutkimuksiin”, kuten eräs pidempään rakennusalalla ollut työmies totesi.

teksti: Janne Kuusisto

Artikkelin arkistolähteitä

Kansan Arkisto:

  • Kansan Sivistystyön Liitto: He Ammattiyhdistysjaosto / TSL:n aineistot
  • Rakennusliitto: Siikaranta-aineistot
  • Rakennusliiton os no 635, Seinäjoki: He Puheenjohtajan aineistot
  • Siikaranta-opisto: Esitteet / Kurssipalautteet / TAT9

Kuvat Arjenhistoriassa:

Lisälukemista

  • Jyrki Helin: Rakentajien liitto (Rakennusliitto 1998) ISBN 952-90-9678-X
  • Anna-Liisa Vesterinen: Ammattiyhdistysopisto 1950–1990. Agitatsionista uuteen tietotekniikkaan (1990) ISBN 951-95751-3-8