Kun kaikki näyttää mahdolliselta
Venäjän vallankumouksen jälkeen maaliskuussa 1917 Suomessa elettiin vapauden huumassa. Varsinkin suomalaisen työväenliikkeen piirissä ajateltiin uudistusten ajan koittaneen.
Maaliskuu 1917 näytti merkitsevän uuden ajan alkua Suomessa. Keisarin sortovalta oli päättynyt ja SDP:llä oli enemmistö eduskunnassa. Vaikka Venäjän vallankumous merkitsi uudenlaista vapautta kaikille suomalaisille, vaikutti hetki olevan kypsä etenkin työväenliikkeen ajamille yhteiskunnallisille uudistuksille.
Venäläisiä sotilaita ja suomalaisia mahdollisesti Kajaanissa vuonna 1917. Vallankumouksen jälkeisissä tunnelmissa vapauden ajatus korostui lipuissa ja banderolleissa. Kuva: Työväen Arkisto.
Kun tieto Venäjällä tapahtuneesta vallankumouksesta saapui maaliskuun puolessavälissä Suomeen, oli tunnelma riehakas. Keisarin sortovallan kukistumista oli syytä juhlia! Pääkaupungin kaduilla soi marseljeesi ja raikuivat hurraa-huudot. Toisaalta tilanteen epävarmuus ei voinut unohtua keneltäkään. Välillä kaduilla kajahtelivat nimittäin myös laukaukset, kun venäläisen sotaväen keskuudessa selviteltiin välejä.
Vapaus kirjoittaa, vapaus vaatia muutoksia
Vallankumous merkitsi sensuurin loppumista Suomessa. Yhtäkkiä yhteiskunnallisista asioista voitiin kirjoittaa ennennäkemättömän vapaasti. Vallankumouksesta tuli hetkessä päivän sana: työväenlehdissä julkaistiin vallankumousrunoja ja -lauluja sekä mainostettiin vallankumousromaaneja ja -elokuvia. Työväenlehti Sosialistissa kirjoitettiin 26.3. ”uuden ajan aamunkoitosta”. Samalla kuitenkin muistutettiin, että työtä on yhä jäljellä: ”Tsaarinvalta kukistui, mutta kapitalismi on pystyssä vielä”. Innostus tarttui työläisiinkin. Kevään mittaan kansa kokoontui suurin joukoin kaduille ja toreille – milloin muistamaan vallankumouksessa kaatuneita sankareita ja milloin vaatimaan yhteiskunnallisia uudistuksia.
Vallankumousta seuranneessa manifestissa Venäjän väliaikainen hallitus palautti Suomen aseman samanlaiseksi kuin se oli ollut ennen sortokausia. Eduskunta kutsuttiin koolle edellisen vuoden vaalien perusteella. Sosialidemokraatit saivat enemmistön parlamenttiin ja senaatin johtoon nousi Suomen Ammattijärjestön puheenjohtaja Oskari Tokoi (sd.). Vaikka SDP:n piirissä olikin paljon erimielisyyksiä, näytti tilanne siltä, että nyt työväenliikkeellä olisi mahdollisuus muuttaa yhteiskuntaa haluamaansa suuntaan. Työläisrunoilija Jussi Raitio kuvasi työväenliikkeen optimistista mentaliteettia maaliskuussa seuraavasti: ”Nyt kruunu on yllä kansan pään”.
Porin kauppatori 30.3.1917. Tuona päivänä vietettiin pari viikkoa aikaisemmin Venäjällä puhjenneen vallankumouksen muistopäivää. Muun muassa Eetu Salin kävi puhumassa kauppatorille kerääntyneille ihmisille. Kuva: Kansan Arkisto.
Työväenliikkeen tavoitteet esiin
SDP aloitti lakiuudistusten valmistelun. Puolueen yhteiskunnallisina tavoitteina oli useita työväestön asemaa parantavia uudistuksia kuten esimerkiksi asetukset työväen tapaturmavakuutuksista ja työväensuojelusta. Tavoitteina olivat myös torpparien asemaa parantava maanvuokralaki sekä alkoholin kieltolaki. Työväenliikkeen keskeisimpiä vaatimuksia olivat kunnallisen äänioikeuden uudistaminen sekä kahdeksan tunnin työpäivä.
Kunnallislainsäädännön uudistus koettiin merkittäväksi, sillä demokratian aate ei toteutunut paikallisella tasolla. Vuonna 1906 oli saatu yleinen ja yhtäläinen äänestysoikeus valtakunnallisissa vaaleissa, mutta kunnallisvaaleissa ääniä annettiin yhä maksettujen veroäyrien perusteella. Käytännössä vain varakkaimmilla oli äänioikeus. Tästä seurannut kaupunginvaltuustojen ja työväestön vastakkainasettelu näkyi räikeimmin Tampereen kaltaisissa teollisuuskaupungeissa.
Kahdeksan tunnin työpäivän edestä oli taisteltu jo aiemminkin, mutta nyt työväestön usko liikkeen voimaan oli kohonnut. Ammattijärjestöihin tulvi jäseniä, ja vuodesta tuli lakkojen vuosi. Varsinkin kahdeksan tunnin työpäivän puolesta lakkoiltiin. Eikä tämä ole ihme, sillä päivittäisen työajan pituus kosketti läheisesti työväestön omaa päivittäistä elämää. Esimerkiksi paperiteollisuustyöväkeä kaksitoistatuntisten työpäivien valiteltiin Kansan Lehdessä 24.3. ”rasittavan raskaasti”. Muutospaine alkoi olla kova jo maaliskuun lopulla, sillä työväenlehdissä uutisoitiin kahdeksan tunnin työpäivän käyttöönotosta joillakin tehtailla.
Vaikka sekava yhteiskunnallinen tilanne tarkoitti epävarmuutta turvallisuudesta ja toimeentulosta, näytti oikeudenmukaisempi maailma siintävän horisontissa. Raskaiden sota- ja sortovuosien jälkeen yhtäkkiä kaikki tuntui olevan mahdollista.
Teksti: Juha Viinikainen