Metallin lakko

Aikakauden yleistekstiin pääset tästä.

 

”Metallityöläiset! Viekäämme yhteinen työtaistelu yhteisin voimin voitolliseen päätökseen!”

Näiden julkilausuman sanojen saattelemana alkoi maanantaiaamuna 8. helmikuuta 1971 koko kotimaan metalliteollisuuden pysäyttänyt lakko.

Suomen Metallityöväen Liitto oli jättäytynyt edeltävän vuoden lopulla allekirjoitetun tulopoliittisen kokonaisratkaisun eli ns. UKK-sopimuksen ulkopuolelle. Sopimusneuvottelut olivat olleet vaikeat. Metalliliitto oli yksi kahdeksasta SAK:n jäsenliitosta, jolle presidentti Urho Kekkosen tekemä, SDP:n tukema ja lopulta SAK:ssa hyväksytty välitysesitys ei ollut kelvannut.

TAn_julisteita_15_l1200

Suomen Metallityöväen liiton juliste Työväen Arkiston julistekokoelmasta.

Julkilausumasta välittyy kuva yhtenäisestä metallityöläisten rintamasta. Todellisuudessa heidän rivinsä olivat kaikkea muuta kuin yhtenäiset. Taustalla oli hajanaisuutta ja keskinäisten voimasuhteiden hakemisen tarvetta niin metallityöläisten, ammattiyhdistysliikkeen kuin poliittisten puolueidenkin kesken. Metallin lakossa ei ollutkaan kyse pelkästään työnantaja- ja työntekijäliittojen välisestä kiistasta.

Metallin lakko KansA104216

Lakkovahti telakan portilla 8.2.1971. Kuvaaja Yrjö Lintunen. Kansan Arkisto.

Sosialidemokraatit olivat olleet 1950-luvun lopulta jakautuneita Suomen Sosialidemokraattiseen Puolueeseen (SDP) ja Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattiseen Liittoon (TPSL). Metallin lakon aikaan TPSL:n toiminta oli jo hiipunut ja moni kannattaja palannut SDP:seen. Sosialidemokraattien keskinäinen eheytyminen oli kuitenkin vielä lakon alkaessa kesken. Politiikan vasemmalla laidalla vaikutti voimakkaasti myös Suomen Kommunistinen Puolue SKP Neuvostoliiton tukemana. Presidentti Kekkosen voimakas pyrkimys työmarkkinaratkaisun löytämiseen on liitetty Neuvostoliiton ja kotimaisten kommunistien toiminnan valtionjohdossa herättämiin epäluuloihin – jopa pelkoihin.

Sosialidemokraattien yhdentymisen vanavedessä eheytyi myös hajanainen ammattiyhdistysliike. TPSL:oon kytköksissä ollut Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ja SDP:n kannattajien tukema Suomen Ammattijärjestö SAJ yhdistyivät vuonna 1969. Osa sosialidemokraattien eheytymisprosessia oli metalliteollisuuden liittojen yhtenäistämispyrkimys. Se tuotti myös tulosta. Metallialan liitot yhdistyivät vuonna 1970 Suomen Metallityöväen Liitoksi.

Jäseniä uudessa liitossa oli yli 100 000. Se olikin jäsenmäärältään selkeästi suurin liitto SAK:ssa.  Liiton suunnan määrittely ja järjestövoimaan liittyvä mahdollisuus yhteiskunnalliseen vallankäyttöön herätti kiinnostusta useilla tahoilla. Lakkovuonna 1971 oli tarkoitus pitää uuden Metalliliiton ensimmäiset liittokokousvaalit. Kommunistit pyrkivät lisäämään vaikutusvaltaansa ja saamaan liiton hallinnan itselleen sosialidemokraateilta.

TA45941

Helsingissä B-messuhallissa (nykyinen Kisahalli) 16.2.1971 järjestetty Metallin lakon tiedotustilaisuus. Työväen Arkisto.

Metallin lakon alkamiseen oli useita syitä. Metalliteollisuus kärsi työvoimapulasta, jota pahensi entisestään se, että Ruotsin työmarkkinat parempine palkkoineen saivat monet muuttamaan paremman toimeentulon perässä länsinaapuriin. Paine nostaa palkkoja oli kova, eivätkä solmitut työehtosopimukset kyenneet vastaamaan tähän paineeseen. Kuluttajahintojen nousu herätti lisäksi tyytymättömyyttä palkansaajissa. Metalliteollisuuden nuori jäsenkunta oli innokas taistelemaan parempien työehtojen puolesta.

Työmarkkinat olivat hajaannuksessa, koska 1970-luvulle tultaessa paikalliset työtaistelut etenkin metalliteollisuudessa olivat yleisiä. Lyhyistä työseisauksista oli tullut osa neuvottelukulttuuria. Tämä kehitys oli johtanut alalla suuriin palkkaliukumiin ja voimassa olevien työehtosopimusten merkityksen mitätöitymiseen. Metalliliiton sosialidemokraattinen johto syyttikin työnantajaliittoja otteen menettämisestä ja kommunistien lakkolinjan myötäilystä.

Vuoden 1970 neuvotteluissa työnantaja- ja työntekijäpuolen välillä ei päästy yhteisymmärrykseen. Työntekijäpuolen vaatimukset kuten loma-ajan palkan nostaminen eivät sopineet työnantajapuolelle, jonka neuvotteluinto muutoinkin oli varsin rajallista. Työnantajapuolella moni piti työtaistelua välttämättömänä ja epäili, ettei neuvottelemalla aikaansaatava työehtosopimus johtaisi paikallisten työtaistelujen loppumiseen.

Ajauduttuaan neuvotteluissa pattitilanteeseen ja välttääkseen Metalliliiton luisumisen hallinnastaan myöntyivät liiton sosialidemokraatit kommunistien ajaman lakon kannalle. SDP joutui hankalaan tilanteeseen, kun toisaalta se pyrki tukemaan lakkoilevia metallityöläisiä toisaalta puolue tuki UKK-sopimusta. SKP:ssa lakkointo ja mahdollisuus laajaan työtaisteluun eivät suinkaan olleet kaikkien jakamaa. Osa pelkäsi työnantajapuolen pyrkivän pitkään lakkoon, jonka tarkoitus oli rangaista työntekijöitä. Metalliliiton sosialidemokraattisten osastojen lakkoilu oli maltillista. Kommunistiset osastot sen sijaan järjestivät mielenosoituksia ja pyrkivät laajentamaan lakkoa aina yleislakoksi saakka. Metalliliiton puheenjohtaja Sulo Penttilän puheenvuoro lakkoa edeltäneessä kokouksessa kuvaa hyvin sekä metalliliittolaisten sisäistä jakautuneisuutta että sitä, mikä perustavanlaatuinen ero oli sosialidemokraattien ja kommunistien suhtautumisessa lakkoon:

”Kenellekään ei pitäisi olla epäselvää se, että lakko on taloudellinen taistelukeino, eikä poliittisilla lakoilla tule olemaan menestystä ammattiyhdistysliikkeessä, jonka jäsenistö muodostuu kaikkien puolueiden jäsenistä ja puolueiden ulkopuolella olevista työntekijöistä.”

Metalliliiton sosialidemokraatit pyrkivät ratkaisuun maltillisesti neuvottelemalla. Lakon päättämiseen tähtäävä sovittelulautakunta aloittikin toimintansa huolimatta siitä, että moni SKP:n kannattaja vastusti sitä. Sovitteluun osallistuvan SAK:n piirissä lautakunnan toimintaan osallistumisesta käytiin kovaa kiistelyä kommunistien ja sosialidemokraattien välillä. Samat osapuolet olivat myös vastakkain, kun laadittu sovintoehdotus tuli Metalliliitossa käsiteltäväksi. Jäsenäänestyksen tulos oli kuitenkin niukasti lakon päättämisen kannalla: 50,3 % äänesti kyllä, 49 % ei. Oma vaikutuksensa lakon päättymiseen oli myös liiton varojen ja muiden Pohjoismaiden metalliliittojen tuen ehtymisellä. Lakko tuli Metalliliitolle kalliiksi.

Metallin lakko päättyi 26.3. kestettyään lähes seitsemän viikkoa. Lakolla oli monia kauaskantoisia seurauksia. Se oli osoitus niin Metalliliiton jäsenkunnalle kuin muillekin siitä, mikä voima vahvalla ja yhtenäisellä liitolla voi olla. Lakon myötä saatiin aikaan parannuksia työehtoihin. Merkittävimpänä niistä pidetään lomaltapaluurahaa. Metallin lakon vaikutukset eivät kuitenkaan rajoittuneet vain Metalliliittoon, vaan lakko antoi pontta ja mallia myös muiden alojen lakkoilulle 1970- ja 1980-luvulla.

Metallin lakon historiallinen merkittävyys syntyi kuitenkin siitä, että lakkoon kulminoitui monta valtataistelua. Työnantaja- ja työntekijäosapuolten välisen mittelön lisäksi taisteltiin vaikutusvallasta niin jäsenmäärältään ja painoarvoltaan merkittävässä Metalliliitossa kuin koko SAK:ssa. Sosialidemokraattien ja kommunistien mittelivät vallasta uudemman kerran marraskuussa 1971 järjestetyissä Metallin liittokokousvaaleissa. Sosialidemokraatit saivat annetuista äänistä 53,6 %.

 

Teksti: Petri Marjeta


Artikkelin arkistolähteitä:

Kuvat Arjenhistoriassa:

Metallin lakon tiedotustilaisuus 16.2.1971.

Telakan portilla 8.2.1971. 

Työväen Arkisto:

Suomen Metallityöväen Liitto:

Julkilausuma 7.2.1971  liittovaltuuston ylimääräisestä kokouksesta.

Pikakirjoituspöytäkirja 7.2.1971. Sulo Penttilän puheenvuoro liittovaltuuston ylimääräisessä kokouksessa.

Suomen Metallityöväen liiton juliste Työväen Arkiston julistekokoelmasta.


Lisälukemista:

Bergholm, Tapio: Kohti tasa-arvoa. Tulopolitiikan aika I. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö 1969-1977.  Otava 2012.

Ketola, Eino: Suomen Metallityöväen Liitto 1961-1983. Otava 2007.

SAK Vuosikirja 1971. SAK 1972.

Sorsa, Kalevi: Sisäänajo. Politiikan kuvioita 1969-72. Otava 1998.


Metallin lakko Arjenhistoriassa