Aikakauden yleistekstiin pääset tästä.
SAK:n järjestämä suurmielenosoitus Senaatintorilla Helsingissä 3.10.1991. Kuvaaja Jorma Helminen. Kansan Arkisto.
Tamperelaista ay-väkeä matkalla suurmielenosoitukseen Helsinkiin. Työväenmuseo Werstas.
Hirttosilmukassa oleva Iiro Viinanen -nukke oli mukana suurmielenosoituksessa. Työväemuseo Werstas.
Talouslama iski Suomeen 1990-luvun alussa. Taustalla oli useita syitä. 1980-luvun puolivälissä Suomen Pankki vapautti kansainväliset rahoitusmarkkinat, mikä johti pankkien holtittomaan lainanantoon. Ennen pitkää seurasivat pankeilta luottoa saaneiden maksuvaikeudet, joka johti pankkien luottotappioihin. Kansantalous oli velkaantunut vauhdilla ja ylikuumentunut. Hinnat ja luottojen korot olivat kivunneet korkealla. Kotimainen kysyntä alkoi sakata ja putosi sitten kolmen vuoden ajan jyrkästi. Teollisuuden hintakilpailukyky heikkeni. Osansa oli myös Neuvostoliiton romahtamisella 1990-luvun vaihteessa, mikä merkitsi Suomelle tärkeän viennin tyrehtymistä itänaapuriin. Yritykset joutuivat irtisanomaan massoittain väkeä. Pankkikriisi ja yrittäjien konkurssien aallot seurasivat. Markan arvoa laskettiin pakkodevalvaatiolla marraskuussa 1991, mikä pahensi velallisten tilannetta. Vuoden lopussa työttömiä oli jo 340 000.
Nuken selässä on viesti hallitukselle. Työväenmuseo Werstas.
Suurmielenosoitus. Kuvaaja Pekka Leino. Kansan Arkisto.
Suurmielenosoitus 3.10.1991
Hallitus pääministeri Esko Ahon ja valtiovarainministeri Iiro Viinasen johdolla ryhtyi toimenpiteisiin keskellä talouskriisiä syksyllä 1991. Ratkaisuna Suomen kilpailukyvyn elvyttämiseksi pyrittiin luomaan yhteiskuntasopimus. Tämän tulopoliittisen sopimuksen taakse hallitus tarvitsi sekä työnantajajärjestöt että palkansaajajärjestöt. Sopimukseen sisältyi erityisesti palkka- ja hinnoittelupoliittisia (leikkaus)toimia sekä verotulojen korottamista. Työnantajajärjestöt vaativat mukaan tulonsa ehtona palkkojen alentamista 10 prosentilla, hintoja voitaisiin sitten laskea 5 prosenttia. Palkansaajien keskusjärjestöistä SAK ja sen alaiset ammattiliitot olivat ehtoja vastaan.
SAK:n suurmielenosoitus hallituksen politiikkaa vastaan järjestettiin Helsingissä Senaatintorilla 3.10.1991. Kansaa oli kokoontunut paikalle sankoin joukoin pitkienkin matkojen päästä. Lue täältä SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalaisen torilla pitämä puhe.
Hyvinvointivaltio kriisiin
Verotulot vähenivät konkurssien ja lisääntyvän työttömyyden tähden. Samalla julkisia varoja söivät tulonsiirrot valtavalle työttömien joukolle. Vuodesta 1992 alkaen tehtiin päätöksiä julkisen sektorin sopeuttamisesta. Tulonsiirtoja, julkisen sektorin investointeja ja menoja ryhdyttiin leikkaamaan. Pitkä kehitys, jossa sosiaaliturvan tasoa oli nostettu ja hyvinvointivaltion palveluja kasvatettu, katkesi lamavuosiin. Etuuksien heikennys osui kipeimmin sairaisiin, työttömiin, eläkeläisiin, lapsiperheisiin, nuoriin ja köyhiin. Myös tuloerot lähtivät 1990-luvulla kasvuun.
Pelastusarmeijan leipäjono Castréninkadulla Helsingin Kalliossa 13.12.1993. Kuvaaja Arja Jokiaho. Demari/Työväen Arkisto.
Valtiovalta päätti pelastaa konkurssikypsät pankit, joiden ongelmia hoidettiin kuntoon valtion kassasta myönnetyllä massiivisella pankkituella. Pahimmissa vaikeuksissa olevat pankit fuusioitiin.
Suomen Työväen Säästöpankki (STS) myytiin vuonna 1992 Kansallis-Osake-Pankille (KOP). STS:n pankkivirkailijat ovat muistelleet pankin loppuaikoja ja asiakkaiden reaktioita. Fuusion koittaessa henkilökuntaa jouduttiin irtisanomaan. Eräs helsinkiläinen STS:n pankkivirkailija sai ennen työsuhteen loppumista epämieluisaksi tehtäväkseen soittaa vielä asiakkaita läpi ja kaupata KOP:in osakkeita. STS:lle uskollinen vanhempi miesasiakas ei ollut asiasta innoissaan. “- – kerroin mistä olen ja mitä mun täytys nyt sitte tehdä, niin hän sano siinä, että kuule tyttö mä ostasin sulta ihan mitä vaan, jos sä saisit pitää sun työpaikkas ja sun työkaveris sais olla kans siellä konttorissa, mut älä kuvittelekkaan, että mä kuule ostan näitä, merkkaan näitä Kansallispankin papereita, et tota noin valitettavasti, että hyvää jatkoo sulle vaan.”
Yksityiset velkaantuneet – yrittäjät ja kotitaloudet – jätettiin oman onnensa nojaan. Pankkien asiakkaille myöntämät luotot annettiin omaisuudenhoitoyhtiöiden eli ns. roskapankkien hoidettaviksi. Roskapankit puolestaan myivät saataviansa eteenpäin kansainvälisille perintäyhtiöille. Perintäyhtiöt vaativat velallisilta saatavat takaisin korkojen kera, eivät ostohintaan. Monia näytti seuraavan elinikäinen velkavankeus.
Harjoitetun finanssipolitiikan taustalla oli päättäjien pelko julkisen velan hallitsemattomasta kasvusta, syvästä velkakierteestä ja koko kansantalouden romahtamisesta.
Kritiikkinä on jälkikäteen esitetty, että finanssipolitiikka oli kriisin aikana liian kireää. Korkeat korot vaikeuttivat lainojen lyhentämistä. Työttömyyttä olisi todennäköisesti elvyttävällä politiikalla voitu vähentää. Erilaisin investoinnein ja yksityisten velallisten tilanteita helpottamalla laman seuraukset olisivat voineet olla inhimillisemmät.
Myönteistä palautetta on saanut päätös tukea koulutusta ja tutkimusta. Lamasta noustiinkin lopulta innovoiden, pitkälti Nokian menestystarinan vuoksi.
Teksti: Iris Olavinen
Artikkelin arkistolähteitä:
Kuvat Arjenhistoriassa:
Pelastusarmeijan leipäjono Castréninkadulla Helsingissä
Tamperelaista ay-väkeä matkalla Helsinkiin suurmielenosoitukseen
Suurmielenosoitus ja banderollit
Työväen Arkisto:
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö: Ihalaisen puhe 1991.
Työväen Muistitietotoimikunta:
Muistelma työväen pankkitoiminnasta
Lisälukemista:
Kiander, Jaakko: Suomen 1990-luvun kriisin syyt ja seuraukset lamatutkimuksen valossa. Teoksessa Pankkikriisin pitkä varjo. Toim. Santtu Turunen ja Taisto Kangas.
Rudanko, Matti: Pankkikriisin oikeudellisia kysymyksiä. Teoksessa Pankkikriisin pitkä varjo. Toim. Santtu Turunen ja Taisto Kangas. University of Helsinki Conflict management Institute, 2001.
Katsele ja kuuntele:
Matilainen, Ville: Yhteiskuntasopimuksella haettiin konsensusta lama-Suomeen. Ylen Elävä Arkisto 30.4.2015.
Rytsä, Paavo: Pankkikriisi ja asuntovelat. Ylen Elävä Arkisto 6.6.2007.