Otto Toivonen ja työläisnuoriso vallankumousvuonna 1917

Aikakauden yleistekstiin pääset tästä.

Työväen Muistitietotoimikunnan tallentamissa haastatteluissa vuosilta 1961 ja 1963 pääsee ääneen Otto Toivonen (1884–1977), joka muistelee työläisnuorison suhtautumista vuoden 1917 tapahtumiin. Elämänsä aikana Toivonen oli perustamassa kolmea sosialidemokraattista nuorisoliittoa. Hän toimi aluksi Hämeenlinnan sosialidemokraattisessa nuoriso-osastossa rivijäsenenä. Vuodesta 1908 eteenpäin hän agitoi nuoria puhujamatkoillaan Hämeenlinnassa ja muualla Suomessa. Hän hoiti myös Työläisnuoriso-lehden myyntiä. Toivonen valittiin eduskuntaan vuonna 1916 mutta hän toimi edelleen aktiivisesti myös nuorisoliitossa.

kansa614-1975

Kansa kaduilla vallankumouksen jälkeen Venäjällä keväällä 1917. Kansan Arkisto.

Vuonna 1917 Toivonen sai erityisen tehtävän: hän souti Suomessa piileskelleen, bolševikkien vallankumousjohtaja V.I. Leninin Hämeenlinnan parkkirannasta Kantolanniemeen. SDP:n kansanedustajana Toivonen toimi useaan otteeseen aina 1950-luvulle asti toimien samalla puolueen luennoitsijana ja puhujana.

Ensimmäisen maailmansodan aikana myös Suomessa rajoitettiin liikkumis-, kokoontumis- ja sananvapautta. Järjestötoiminta lamaantui hetkeksi mutta alkoi elpyä hiljalleen. Toivonen muistelee paikallisen nuorisotoiminnan vironneen kuitenkin jo maailmansodan aikana uudelleen: “1916 vuoden lopulla oli meidän toiminta jo vilkasta – ja todettiin että sensuuria ja niitä iltamakieltoja on koetettava vähän kiertää ja esiteltiin asiaa [nuorisoa kiinnostavia poliittisia kysymyksiä] siinä mielessä kuin sitä esitellä saattoi.”

Toivosen mukaan nuorisotoiminnan tarkoituksena oli koota nuoria työläisiä omatoimiseen yhteiskunnalliseen toimintaan: “Vaatimuksena jo heti alkupäätä oli nuorison äänioikeusikärajan alentaminen – – meillä sotilaskysymys oli myöskin tähdellisenä. Oltiin kovasti rauhanaatteen kannalla ehkä enemmänkin kuin puolue [SDP].”

10537

Venäjäläisiä sotilaita paraatissa ja uteliasta yleisöä Helsingissä Venäjän vallankumouksen jälkeen maaliskuussa 1917. Työväen Arkisto.

Venäjän vallankumous keväällä 1917 syöksi keisari Nikolai II:n vallasta. Väliaikainen hallitus kumosi venäläistämiskauden poikkeuslait.

Vallankumouksen henki ja yhtäkkinen vapauden ilmapiiri innosti työläisiä ja nuorisoa. Työväen järjestöihin virtasi uusia jäseniä. Samalla ajankohdan yhteiskunnalliset ongelmat hiersivät. Hintojen nousu, työttömyys, elintarvikepula ja syksyn mittaan jo suoranainen nälän näkeminen johtuivat pitkälti maailmansodan aikaansaamasta poikkeustilasta.

Toivonen kertoo työläisnuorison reaktioista Venäjän vallankumoukseen keväällä 1917: “Toiminta kaikilla aloilla vireytyi, ja siitä tuli jo ilmi se mielipiteiden jakautuminen. Toiset luottivat aseelliseen vallankumoukseen  – –  ja toiset  – – sillä kannalla että meidän maassamme ja meidän oloissamme ei aseellinen vallankumous ole mahdollinen  – – .”

Kun Venäjän valtaan kytketty poliisilaitos keväällä lakkautettiin, syntyi järjestysvaltatyhjiö. Tilalle perustettiin miliisi, johon palkattiin vanhasta järjestelmästä irtisanottuja. Levottomuudet levisivät kuitenkin laajalle. Lakkoiltiin ja osoitettiin mieltä. Työväen järjestöt kokosivat jäsenistään järjestyskaarteja ja talonpojat ja porvaristo vapaaehtoisten muodostamia “suojeluskuntia” järjestystä ylläpitämään. Vuoden 1917 syksy oli poliittisen kuohunnan, yhä syvemmän vastakkainasettelun ja sekasorron lisääntymisen aikaa.

22708

Helsingin Työväen järjestyskaarti syksyllä Eläintarhan urheilukentällä syksyllä 1917. Työväen Arkisto.

Pasifismista aseistautumiseen

Sosialidemokraattisessa Nuorisoliitossa ei kannatettu varauksetta aseellisia työväenkaarteja. Esimerkiksi Uudellamaalla kokouksessa 27–28.10.1917 lausuttiin seuraavaa: “koska jäsenistön muodostaa kasvuijässä olevat olevat nuorukaiset ja neitoset, pitää kokous vähemmän suotavana järjestysjoukkojen perustamista nuoriso-osastojen yhteyteen”. Kössi Ahmala esitti, että “aseellista toimintaa on pidettävä viimeisimpänä hätäkeinona”. Kokouksessa hyväksyttiin, että sosialismin käytännön toteuttaminen on ainoa keino pelastaa kansat nälänhädästä ja täydellisestä tuhosta: “on ryhdyttävä tuotantolaitosten yhteiskunnallistuttamiseen heti kun on todettu työväellä olevan riittävän suuren voiman sen toteuttamiseksi”.

Marraskuun suurlakon avulla ajettiin läpi joitakin SDP:n vaatimia lakiuudistuksia. Otto Toivonen: “[K]un oli, sitten 1917 saavutettu eduskunnassa uusi saavutuskin, kunnallinen äänioikeus, niin enemmistö silloin uskoi vielä tuohon parlamentaariseen työhön siinä määrin, että arveltiin voitavan sitä tietä kulkea.”

Bolševikkien valtaannousu Venäjällä “lokakuun vallankumouksessa” Leninin johdolla antoi kuitenkin monille uskoa työväen asian ajamiseen tarvittaessa vallankumouksen keinoin. SDP oli jakautunut sisäisesti maltillisiin ja radikaaleihin.

11440

Sosialidemokraatisen työläisnuorison mielenosoitus porvaristoa ja suojeluskuntalaisen armeijan perustamista vastaan. Tuomiokirkon rappusilla tammikuussa 1918 ennen vallankumousta. Työväen Arkisto.

Yhteiskunnallinen epäjärjestys loi puitteita väkivaltaisille yhteenotoille. Aluksi lehdistössä tuomittiin kaikenlainen huliganismi puolin ja toisin. Huliganismi ymmärrettiin yleensä kaduilla aikaansa viettävien nuorisojoukkojen aikaansaannokseksi. Suojeluskuntien ja työvän järjestyskaartien aseistautuessa yhteenotot olivat jo luonteeltaan muuttuneet vakavammiksi. Ymmärrystä oman puolen toimintaan alkoi löytyä.

Porvarihallitus kaavaili suojeluskunnista virallisia puolisotilaallisia järjestysvoimia ja lopulta armeijaa vieden asiaa sitkeästi eteenpäin. Tämä provosoi työväen omia järjestyskaarteja ja niitä kannattavia sosialidemokraatteja. Neuvotteluyhteyden katkeaminen sosialidemokraattien ja hallituksen kesken oli kohtalokasta. Tammikuussa 1918 SDP:n johdossa uskottiin jo, ettei voitu enää estää aseelliseen vallankumoukseen vievää kehitystä.

Järjestäytynyt työläisnuoriso oli periaatteessa pasifismin kannalla. Otto Toivonen muistelee sosialidemokraattisen nuorisoliiton kantaa ja nuorten asennoitumista: “Aseellisesta toiminnasta oli meillä jyrkkä kanta, että niissä mielenosoituksissa 1917, jotka liittomme taholta toimeenpantiin kautta maan, niin niissä nimenomaan, asevelvollisuuspalvelua vastustettiin jyrkästi. Mutta kuitenkin sitten, kun jouduttiin tosiasioiden eteen, niin nuorisoliittolaisista kokoonpantu ryhmä – – oli kiivainta taistelijajoukkoa punaisten puolella. Helsinkiläiset nuorisojoukot olivat tavattoman voimakas ja ankarasti taistelevaa joukkoa.”

Sisällissota jälkiseuraamuksineen oli traumaattinen kokemus. Toivonen muistelee: “Kansalaissota järkytti nuorisoliikettä. Se oli järkyttynyt, koska nuoriso oli kasvanut ja kasvatettu rauhan aatteen periaatteiden mukaan, tosin miliisin hyväksyen.”

Lue täältä pidempi ote Toivosen haastattelusta vuodelta 1961.

 

Teksti: Iris Olavinen


Artikkelin arkistolähteitä:

Kuvat Arjenhistoriassa:

Vallankumous Venäjällä keväällä 1917.

Venäjän vallankumous Helsingissä keväällä 1917.

Työväen järjestyskaarti Eläintarhan urheilukentällä Helsingissä syksyllä 1917.

Sosialidemokraattisen nuorison antimilitaristinen mielenosoitus Helsingissä tammikuussa 1918.

Työväen Arkisto:

Sosialidemokraattinen Nuorisoliitto:

Kertomus Uudenmaan Sosialidemokraattisen Nuorisopiirijärjestön toiminnasta 1.6. 1917–30.6.1919, Sosialidemokraattisen Nuorisoliiton painettujen pöytäkirjojen 1917–1919 liitteenä.

 

Kuolleita –  Otto Toivonen. Demari-lehti 12.2.1977.

Uudenmaan sosialidemokraattisen piirijärjestön kokouksen 27–28.10.1917 esittely Työmies-lehdessä 3.11.1917.

Työväen Muistitietotoimikunta:

Otto Toivosen haastattelut: keräelmät 1689/TMT113, 1699/TMT113, 1700/TMT113.


Lisälukemista:

Kairamo, Aino: Sosialidemokraattisen nuorisoliikkeen historia 1906–1922. Sosialidemokraattisen Nuorison Keskusliitto, 1986.

Danielsbacka, Mirkka: Aatteen etuvartiossa. Sata vuotta sosialidemokraattista nuorisotoimintaa Uudellamaalla 1909–1909. Uudenmaan Demarinuoret, 2008.

Upton, Anthony F.: Vallankumous Suomessa 1917–1918. I osa. Kirjayhtymä 1980.