Aikakauden yleistekstiin pääset tästä.
Kohti umpikujaa syksyllä 1917
Elokuussa 1917 Venäjän väliaikainen hallitus määräsi eduskunnan hajotettavaksi Suomessa. Lokakuussa pidettiin uudet vaalit, jolloin teollisuustyöväen ja maaseudun tilattomien kannattama Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (SDP) menetti enemmistönsä. Sosialidemokraatit kärsivät 11 paikan tappion ja saivat enää 92 paikkaa. Eduskunnan voimasuhteiden muututtua suurten uudistusten, kuten valtalain, kahdeksan tunnin työaikalain ja kunnallislakien kohtalo oli vaarassa. Sosialidemokraatit painattivat Me vaadimme -julistuksen ja toivat sen eduskuntaan. Vaatimuksena oli valtalain, kahdeksan tunnin työaikalain ja kunnallislakien pikainen hyväksyminen ja toimeenpano.
Vuoden 1917 loppua kohden työväestön tyytymättömyys vallitseviin oloihin yhä vain kasvoi. Eduskunta eikä myöskään sosialidemokraatti Oskari Tokoin johtama senaatti (26.3.1917–8.9.1917) ollut tuonut tarpeeksi nopeasti muutoksia työläisten elinoloihin ja oikeuksiin. Silti eduskunnan hajottaminen ei ollut työläisjoukkojen mieleen, vaan lisäsi vihaa porvaristoa kohtaan: oikeiston äänet olivat ratkaisseet, kun senaatissa oli äänestetty eduskunnan hajottamisesta.
Mielenosoitus kahdeksan tunnin työpäivän puolesta vuonna 1917. Kaisaniemi, Helsinki. Työväen Arkisto.
Tilanteet muuttuivat syksyllä 1917 Venäjän tapahtumien vuoksi nopeasti. Bolsevikit nousivat Venäjällä valtaan marraskuun seitsemäntenä niin sanotussa lokakuun vallankumouksessa. Suomessa kiihtyi jälleen keskustelu siitä, kenelle tässä uudessa tilanteessa ylin valta kuului. SDP, Suomen Ammattijärjestö ja sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä perustivat Työväen vallankumouksellisen keskusneuvoston uudistuksia ajamaan, eduskuntaa painostamaan ja suurlakkoa johtamaan. Sosialidemokraatit Väinö Tanner ja Matti Paasivuori olivat jo senaattoriaikanaan irtaantuneet SDP:n vallankumousta tukevasta linjasta. He eivät olleet läsnä eikä heitä valittu SDP:n marraskuussa 1917 pidetyssä puoluekokouksessa puoluetoimikuntaan.
Oskari Tokoikin viittasi jo työväen vallankumouksen mahdollisuuteen, jos huutavaa elintarvikekysymystä ei saataisi ratkaistua. Kun valtiopäivät oli 13. marraskuuta 1917 avattu, Työväen vallankumouksellinen keskusneuvosto julisti seuraavana päivänä suurlakon koko maahan. Tämä marraskuun lakko kesti kuusi päivää, 20.11. asti.
Lakon aikana sosialidemokraatit saivat maalaisliiton ja eräiden nuorsuomalaisten tuella 15.11. eduskunnassa aikaan päätöksen, jolla eduskunta otti itselleen korkeimman vallan. Kenraalikuvernöörin virka ja Pietarin vaikutusvalta Suomessa kumottiin. Eduskunta hyväksyi 17.11.1917 alun perin sosialidemokraattien vaaleja varten esittämän Me vaadimme -julistuksen, joka sisälsi vaatimuksen kahdeksan tunnin työpäivästä ja kunnallislakiuudistuksesta. Näiden lakien hyväksymisestä huolimatta suurlakko jatkui vielä muutaman päivän, sillä työväki vaati myös parempia palkkoja.
Suomi itsenäistyy ja luisuu kohti väkivallan tietä
Sosialidemokraatteja johti Kullervo Manner, jonka johdolla puolue liukui kohti väkivallan tietä. Marraskuun lakot olivat painostaneet eduskunnan kahdeksan tunnin työajan ja kunnallisen äänioikeuden hyväksymiseen. Mutta lakkojen luonne oli nyt toinen kuin aiemmin, sillä lakkolaisilla oli myös aseita hallussaan. Työväen vallankumouksellinen keskusneuvosto oli antanut toimintaohjeita suurlakkoon ja määritellyt samassa yhteydessä työväen järjestyskaartin roolia ja kokoonpanoa mainiten, että työväen miliisi liittyy osaksi työväen järjestyskaartia.
Suurlakon aikana Helsingissä tapettiin 15 ja muualla maassa jopa toista sataa henkeä. Juopa porvareiden ja työväestön välillä syveni ja molemmat alkoivat varustaa omia aseellisia joukkojaan, joista muodostuivat seuraavan vuoden alussa sisällissodan osapuolet: puna- ja valkokaartit. Väkivalta etäännytti lopullisesti maltilliset sosialidemokraatit puolueen linjalta.
V.I. Leninin ja bolsevikkihallituksen valtaannousu rohkaisi SDP:n uutta johtoa esittämään 24.11. eduskunnassa punaisen hallituksen eli työväen senaatin muodostamista. Tämä rauhoitti jossain määrin lakkoilijoita. Eduskunnan enemmistö torjui esityksen työväen senaatista ja asetti porvarillisen P. E. Svinhufvudin johtaman senaatin. SDP:n eduskuntaryhmä kiirehti kokouksessaan 27.11.1917 Venäjän hallitusta tunnustamaan Suomen itsenäisyyden. Katso täältä ote kokouksen pöytäkirjasta.
Svinhufvudin hallitus esitteli viimein valtalain julkaisemisen ja uuden hallitusmuotoluonnoksen. Hallitus antoi 4.12.1917 Suomen itsenäisyysjulistuksen, jonka eduskunta vahvisti 6.12.1917. Hallituksen esitys tukeutui siihen, että Saksa tunnustaisi Suomen itsenäisyyden ensimmäisenä. Sosialidemokraatit äänestivät tätä hallituksen esitystä vastaan, koska sosialidemokraateilla oli oma itsenäisyysjulistus, jossa haettiin tukea Suomen itsenäisyydelle Venäjän hallitukselta. Senaatin lähetystö luovutti Leninin johtamalle kansankomissaarien neuvostolle Suomen itsenäisyyden tunnustuspyynnön 31.12., joka myös allekirjoitettiin heti. Ulkomaat eivät suostuneet tunnustamaan Suomen itsenäisyyttä ennen kuin Venäjä oli sen virallisesti tehnyt 4.1.1918. Se oli lopulta yllätys porvaristollekin, että Leninin johtama Venäjä ensimmäisenä tunnusti Suomen itsenäisyyden.
Teksti: Marjaliisa Hentilä
Artikkelin arkistolähteitä:
Kuva Arjenhistoriassa:
Mielenosoitus kahdeksan tunnin työpäivästä vuonna 1917.
Työväen Arkisto:
Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä:
Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän pöytäkirja 27.11.1917.
Sosialidemokraattien puolueneuvoston marraskuussa 1917 julkaisema Me vaadimme -julistus.
Työväen vallankumouksellisen keskusneuvoston julistuksia.