Liiton tunnus, jonka symboliikassa tulivat esille tavoitellut kannattajaryhmät: työläiset (ratas), maanviljelijät (tähkä) ja sivistyneistö (kirja). Punainen väri viittasi työväenliikkeeseen, vihreä maaseutuun. Kansan Arkisto
Aikakauden yleistekstiin pääset tästä
Politiikan vasemmalla laidalla ei ollut mahdollisuuksia julkiseen toimintaan vuosina 1930–1944. Kun kommunistit ja muut vasemmistolaiset syksyllä 1944 pääsivät vapauteen ja saivat takaisin toimintaoikeutensa, alkoi järjestöelämän uusi nousukausi. Suomen Kansan Demokraattinen Liitto perustettiin 29. lokakuuta 1944 kommunistien sekä SDP:stä irtautuneiden ja erotettujen sosialistien yhdyssiteeksi. Liiton ympärille kehittyi pian monivivahteinen järjestöperhe. SKDL osallistui valtakunnallisiin vaaleihin vuosina 1945–1988. Korkeimmillaan liiton kannatus oli heti sotien jälkeen ja 1950-luvun lopussa. Vuoden 1958 eduskuntavaaleissa SKDL nousi historiansa ainoan kerran suurimmaksi puolueeksi saaden 23,2 prosenttia äänistä ja 50 kansanedustajaa. SKDL osallistui hallituksiin vuosina 1944–1948, 1966–1971 ja 1975–1982.
Sosialismi ja kansandemokratia
SKDL:n ensimmäisissä säännöissä järjestö määriteltiin yhdyssiteeksi ”kansanvaltaisesti ajattelevien ja kansanvaltaisten periaatteiden pohjalla toimivien järjestöjen kesken”. SKDL:stä toivottiin laaja-alaista liittoumaa, johon voisivat tulla mukaan myös politiikan uutta suuntaa kannattaneet porvarit, joita kommunistien
Vappukulkue Helsingissä 1969. Kansan Arkisto
kielenkäytössä kutsuttiin ”yleisdemokraateiksi”. Tämä oli linjassa neuvostoliittolaisten laajan ”kansallis-demokraattisen rintaman” merkitystä korostaneen politiikan kanssa, ja selittää nimivalintaa. SKDL:ää ei siten määritelty sosialistiseksi. Taustalla vaikutti myös ajatus siitä, että liiton oma sosialismi olisi saattanut joutua törmäyskurssille SKP:n edustaman marxilais-leniniläisen mallin kanssa. Marxismi-leninismiin sisältyy olennaisena osana idea kommunistisesta puolueesta, jolle oikeaoppisen sosialismin määrittely kuuluu. Yleisdemokraatit eivät kuitenkaan liittyneet SKDL:ään ja varsin pian kävi selväksi, että SKDL jäi SDP:stä vasemmalla olleiden voimien liittoumaksi. Muodostui ristiriitainen tilanne, jossa jäsenet olivat sosialisteja, mutta liitto ei. Kysymys jatkoi eloaan teoreettisena ongelmana vielä senkin jälkeen, kun SKDL 1967 otti sosialismin ohjelmaansa, jossa tosin edelleen korostettiin liiton luonnetta ”sosialististen ja muiden edistyksellisten voimien” yhteistoimintajärjestönä.
Järjestörakenne
SKDL:n vaalimainoksissa kuvattiin usein työläisiä. Kuvassa kaupunki- ja maaseututyöväestölle suunnatut kunnallisvaalimainokset 1940-luvulta. KansAjk49-1976 / KansAjk311-1976
SKDL:ään kuului sekä henkilö- että yhteisöjäseniä. Perusjärjestöihin kuului ainoastaan henkilöjäseniä, mutta kunnallis-, piiri- ja johtotasolla myös yhteisöjäsenet saivat edustajansa päättäviin elimiin. Liiton yhteisöjäseniä olivat Suomen Kommunistinen Puolue (SKP), Sosialistinen Yhtenäisyyspuolue (SYP), naisjärjestö Suomen Naisten Demokraattinen Liitto (SNDL), nuorisojärjestö Suomen Demokraattinen Nuorisoliitto (SDNL), opiskelijajärjestö Sosialistinen Opiskelijaliitto (SOL) ja entisten sotilaiden, metsäkaartilaisten, työvelvollisten ja näiden omaisten etujärjestö Suomen Toverikuntien Liitto (STL). SKP, SNDL ja (vuonna 1965 perustetun SOL:n myöhempi jäsenjärjestö) Akateeminen Sosialistiseura hyväksyttiin yhteisöjäseniksi 1944, SYP ja STL 1946 ja SDNL 1967. SYP ja STL lopettivat toimintansa jo 1950-luvulla. On huomattava, että – puolueita lukuun ottamatta – henkilö saattoi kuulua vaikka kaikkiin näistä ja tulla edustetuksi monissa eri kiintiöissä. SKDL:n ilmoittama jäsenmäärä oli suurimmillaan 1960-luvulla, jolloin liittoon kuului yli 60 000 jäsentä ja yli 2000 osastoa.
Liiton rakennetta kuvaava seinälehti (1946-1955 väliseltä ajalta). Kansan Arkisto
1940-luvun lopulta alkaen kansandemokraattisia järjestöjä syntyi yhä uusille aloille. SKDL:n lähiyhteisöiksi voidaan yhteisöjäsenten ohella määritellä muun muassa lapsijärjestö Suomen Demokratian Pioneerien Liitto (SDPL perustettu 1945), lastensuojelujärjestö Parasta Lapsille (1945), puolueopistoa ylläpitänyt Yrjö Sirolan Säätiö (YSS 1945), ruotsinkielinen sivistysjärjestö Folkets Bildningsförbund (FBF 1946), Kulttuurityö (1946), Entisten Punakaartilaisten Keskusjärjestö (1947), Yleinen lehtimiesliitto (YLL 1947), raittiusjärjestö Kansan Raittiustyön Keskus (KaRaKe 1948, myöh. Kansan Raittiusliitto KRL), Kansantalojen Liitto (KTL 1950),
SKP:n puheenjohtaja Aimo Aaltonen alusti puolueen keskuskomiteassa maaliskuussa 1952 ”Eräistä puolueen organisatoorisen työn kysymyksistä”. Aaltonen luetteli esimerkkejä siitä, ”miten ei pidä toteuttaa puolueen johtoa joukkojärjestöissä” kuten SKDL:ssä.
Työläislasten tuki (1954), Työväen-, kulttuuri- ja kansantalojen Tuki (TKKT 1955, myöh. Kulttuurityön Keskus), Eläkeläiset (1959), Sodan ja Fasismin vastainen työ (SFT 1959), Kansan Sivistystyön Liitto (KSL 1964) ja Kulttuuridemokraattien Keskusjärjestö (1976). Kyseisten järjestöjen lisäksi kansandemokraatit olivat johtavassa asemassa monissa muidenkin puolueiden kannattajia keränneissä joukkojärjestöissä kuten sosialististen maiden ystävyysseuroissa, Suomen Rauhanpuolustajissa ja eräissä ammattiliitoissa. Myös liikkeen yritystoiminta oli laajaa.
SKP oli SKDL:n yhteisöjäsenistä vaikutusvaltaisin ja puolue hallitsi liittoa niin järjestöllisesti kuin poliittisestikin. SKDL ei tehnyt politiikkaa, joka olisi ollut ristiriidassa SKP:n päätösten kanssa. Vastustajien kielenkäytössä kaikkia kansandemokraatteja kutsuttiinkin monesti kommunisteiksi, ja liittoa pidettiin vain kommunistien peitejärjestönä. SKDL:n sosialisteilla oli kuitenkin merkityksensä. Monet sosialistit olivat liiton tunnetuimpia poliitikkoja. Liiton puheenjohtajat olivat sosialisteja ja hallitusryhmiin sisältyi aina sosialistinen ministeri. SKDL:n sosialistien liikkumavara tietyissä kysymyksissä oli epäilemättä rajattua, mutta toisaalta käytännön poliittiset erimielisyydet olivat varsin vähäisiä. SKP:n 1960-luvulla alkaneen uudistumiskehityksen myötä sosialistien ja kommunistien linjaukset lähenivät entisestään, ja 1980-luvun lopulla alettiin valmistella uutta puoluetta, Vasemmistoliittoa, johon SKP:n ja SKDL:n eri suuntaukset yhdistettiin. Poliittisten muutosten lisäksi taustalla vaikutti jäsenten voimia ja järjestöjen varoja vienyt kaksoisorganisaatio, jonka tarkoituksenmukaisuudesta oli keskusteltu liikkeen piirissä jo pitkään.
Kansandemokraattisen liikkeen arkistoja säilytetään Kansan Arkistossa, joka aloitti toimintansa 1957 (toukokuussa 1945 perustetun) SKP:n arkiston ja poliittisen lehtileikearkiston yhdistyessä. Arkistoa ylläpitää Yhteiskunnallinen arkistosäätiö (YAS 1956). Keskusjärjestöjen lisäksi Kansan Arkistossa on tuhansia SKDL:n, SKP:n ja muiden yllä mainittujen järjestöjen osastojen arkistoja sekä lukuisia henkilöarkistoja.
teksti: Janne Kuusisto
Artikkelin arkistolähteitä
Kansan Arkisto:
- Suomen Kansan Demokraattinen Liitto / hallinnollinen jaosto: Ha Yhdistysrekisteriasiakirjat ja säännöt
- Suomen Kommunistinen Puolue. Keskuskomitea 1.–2.3.1952: Aimo Aaltosen alustus ”Eräistä puolueen organisatoorisen työn kysymyksistä”
Kuvat Arjenhistoriassa:
- KansAjk49-1976 (vaalimainos)
- KansAjk311-1976 (vaalimainos)
- KansA45-1984 (järjestörakenne)
- KansA324-1985 (vappukulkue)
Lisälukemista
- SKDL:n ohjelmat Pohtivassa
- SKDL:n ja eduskuntaryhmän digitoidut asiakirjat vuosilta 1944–1991 Kansan Arkiston tietokannassa (ks. luettelo)
- Kalevi Haikara: Isänmaan vasen laita. SKDL 30 vuotta piikkinä kansakunnan lihassa (Otava 1975)