Suomalaisten työläisurheilijoiden ylivoimaa

Aikakauden yleistekstiin pääset tästä.

 

TUL:n kolmannet liittojuhlat vuonna 1946. Liittojuhlat olivat TUL:n valistustoiminnan huipentuma: niitä pidettiin tärkeänä osoituksena työläisurheilun joukkovoimasta. 1930-luvulla TUL:n jäsenmäärä oli ollut parhaimmillaan vain 30 000, mutta sotien jälkeen liiton jäsenmäärä kasvoi nopeasti. Työväenmuseo Werstas.

TUL:n kolmannet liittojuhlat vuonna 1946. Liittojuhlat olivat TUL:n valistustoiminnan huipentuma: niitä pidettiin tärkeänä osoituksena työläisurheilun joukkovoimasta. 1930-luvulla TUL:n jäsenmäärä oli ollut parhaimmillaan vain 30 000, mutta sotien jälkeen liiton jäsenmäärä kasvoi nopeasti. Työväenmuseo Werstas.

1900-luvun alkupuoli oli tuloksellisesti suomalaisten urheilijoiden juhlaa. ”Suomi juostiin maailmankartalle”, kuten sanotaan. Myös kansainvälisen työläisurheilun saralla Suomi menestyi.

Työläisurheilussa 1920−30-luvuilla saavutetut tulokset ovat kuitenkin jääneet vähemmälle huomiolle. Kaikki tietävät moninkertaisen olympiavoittaja Paavo Nurmen, mutta harvemmat ovat kuulleet Eino Borgista (myöh. Purje), vuoden 1925 Frankfurt am Mainin työläisolympialaisten kolminkertaisesta juoksumestarista. Borg voitti niin 800, 1 500 kuin 3 000 metrinkin juoksut.

”Jyryn Komppanian” käsivarsinauha vuoden 1918 sisällissodasta. Työväen urheiluseura Jyryn pohjalta muodostettu punakaartin komppania sai urhoollisuutensa vuoksi erityisoikeuden käyttää seuransa tunnusta käsivarsinauhassa. Työväenmuseo Werstas.

”Jyryn Komppanian” käsivarsinauha vuoden 1918 sisällissodasta. Työväen urheiluseura Jyryn pohjalta muodostettu punakaartin komppania sai urhoollisuutensa vuoksi erityisoikeuden käyttää seuransa tunnusta käsivarsinauhassa. Työväenmuseo Werstas.

Suomalainen urheilutoiminta oli sisällissodan jälkeen jakautunut kahtia työväen urheiluliikkeeseen ja porvarilliseen urheiluun. Pelkästään sisällissodasta kahtiajako ei johtunut, vaan se oli alkanut kehittyä liikuntakulttuurin sisällä jo 1800-luvun lopulla. Suomalaisen työväenliikkeen yhteyteen oli ehtinyt syntyä ennen vuotta 1918 jo useita satoja työväen omia urheiluseuroja.

Maailmansotien välillä urheilun kahtiajaolla oli selkeä kansainvälinen esikuvansa. Kun Suomalaisen Voimistelu- ja Urheiluliiton (SVUL) urheilijat osallistuivat Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) järjestämiin olympialaisiin, osallistuivat Suomen Työväen Urheiluliiton (TUL) urheilijat puolestaan Luzernin urheiluinternationaalin (LUI) työläisolympialaisiin.

TUL:n naisvoimistelijoita vuonna 1929. Vaikka työväenliikkeen piirissä korostettiin naisurheilun tärkeyttä, oli TUL:n suhtautuminen etenkin naisten kilpaurheiluun ristiriitaista. Naisten osalta painopiste oli enemmän voimistelussa ja valistuksessa. Naisurheilu nähtiin liiallista kilpailua vastustavana voimatekijänä. Naiset kuitenkin menestyivät hyvin työläisolympialaisissa, mikä viitoitti tietä asennemuutokseen. TyöväenmuseoWerstas

TUL:n naisvoimistelijoita vuonna 1929. Vaikka työväenliikkeen piirissä korostettiin naisurheilun tärkeyttä, oli TUL:n suhtautuminen etenkin naisten kilpaurheiluun ristiriitaista. Naisten osalta painopiste oli enemmän voimistelussa ja valistuksessa. Naisurheilu nähtiin liiallista kilpailua vastustavana voimatekijänä. Naiset kuitenkin menestyivät hyvin työläisolympialaisissa, mikä viitoitti tietä asennemuutokseen. Työväen Arkisto.

TUL:n urheilijat loistivat työläisolympialaisissa. Suomalaiset menestyivät erityisesti yleisurheilussa, painissa ja talvilajeissa. Toisinaan suomalaisten työläisurheilijoiden ylivoima oli musertavaa. Esimerkiksi hiihdossa saattoivat yhdeksän ensimmäistä sijaa mennä suomalaisille, kuten tapahtui viidellätoista kilometrillä Mürzzuschlagin työläisolympialaisissa Itävallassa vuonna 1931.

Saksasta tuli jopa tarkkailijoita Suomeen selvittämään suomalaisten menestyksen syitä. Ylivertaisuuden syiksi he arvelivat runsaan maitotuotteiden käytön sekä terveellisen maalaisilman. Todellisuudessa menestys perustui sille, että suomalaiset harjoittelivat eurooppalaisia kilpakumppaneitaan enemmän.

Ulkomailla suomalaisten suoritukset herättivät myös paheksuntaa. Se, että suomalaiset niittivät mainetta ja kunniaa, ei nimittäin sopinut kansainvälisen työläisurheilun ideologiaan. Työläisurheilun periaatteiden mukaan liikunnassa tuli korostaa joukkueurheilua – oli rappiollista ja porvarillista, jos yksilö tavoitteli ennätyksiä ja palkintoja. Voittamista tärkeämpiä asioita olivat ihmisten henkinen ja fyysinen kasvattaminen sekä kansainvälisen rauhan ja solidaarisuuden edistäminen.

Työväen urheiluliikkeen perimmäiset pyrkimykset olivat siis yhteiskunnalliset, eivät kilpailulliset. TUL:n parhaimpien urheilijoiden tahto kilpailla oli kuitenkin kova. Omia kykyjä haluttiin ymmärrettävästi päästä vertaamaan mahdollisimman hyviin vastustajiin. Tämä ei aina työläisolympialaisissa onnistunut, sillä niiden taso oli useimmiten olympialaisia heikompi. Osittain tästä syystä monet TUL:n huiput loikkasivat jossain uransa vaiheessa porvarilliselle puolelle.

Työläisurheilun historiaa tutkineen Seppo Hentilän mukaan toisinaan houkuttimena loikkaukselle toimi myös ”lupaus paremmasta työpaikasta, tai se, että ylipäätään sai pitää työpaikkansa”. Niin ikään loikkaamisten yhteydessä huhuttiin SVUL:n maksamista rahallisista korvauksista. Edellä mainittujen lisäksi työväen urheiluliikkeen sisällä käydyt sosialidemokraattien ja kommunistien väliset kiistat johtivat tilanteisiin, joissa urheilijat siirtyivät TUL:sta SVUL:oon.

Nyrkkeilijä ja varastonhoitaja Tauno Helin sekä keihäänheittäjä ja levyseppä Erkki Autonen. Molemmat voittivat kultaa Antwerpenin työläisolympialaisissa vuonna 1937. Työväenmuseo Werstas.

Nyrkkeilijä ja varastonhoitaja Tauno Helin sekä keihäänheittäjä ja levyseppä Erkki Autonen. Molemmat voittivat kultaa Antwerpenin työläisolympialaisissa vuonna 1937. Työväenmuseo Werstas.

Helsingin olympialaisten lähettikoulutusta varten myytyjä rintamerkkejä. Helsingin kesäolympialaisia 1952 TUL ja SVUL tekivät jo yhdessä. Vuodelle 1940 suunnitellut kotikisat olivat peruuntuneet talvisodan seurauksena. Ilman toista maailmansotaa Helsinki olisi isännöinyt myös työläisolympialaisia vuonna 1943. Kansainvälinen työläisurheiluliike ei kuitenkaan elpynyt entisessä mittakaavassa toisen maailmansodan jälkeen, eikä työläisolympialaisia enää järjestetty. Työväenmuseo Werstas.

Helsingin olympialaisten lähettikoulutusta varten myytyjä rintamerkkejä. Helsingin kesäolympialaisia 1952 TUL ja SVUL tekivät jo yhdessä. Vuodelle 1940 suunnitellut kotikisat olivat peruuntuneet talvisodan seurauksena. Ilman toista maailmansotaa Helsinki olisi isännöinyt myös työläisolympialaisia vuonna 1943. Kansainvälinen työläisurheiluliike ei kuitenkaan elpynyt entisessä mittakaavassa toisen maailmansodan jälkeen, eikä työläisolympialaisia enää järjestetty. Työväenmuseo Werstas.

Yksi kuuluisimmista loikkaajista oli aiemmin mainittu Eino Borg, autonkuljettaja ja entinen punavaki. TUL:n mestaruuskilpailuissa 1925 Borg oli juossut kaikkien aikojen nopeimpana suomalaisena 800 metriä. Sen jälkeen hänen haluttiin koittavan kykyjään itseään Paavo Nurmea vastaan. Tähän TUL ei suostunut. Borgin kohuloikkaus tapahtui kesällä 1926, vuonna 1927 hän juoksi 2000 metrin maailmanennätysajan ja vuoden 1928 kesäolympialaisissa hän voitti pronssia.

Muita kuuluisia työväen urheiluliikkeen piiristä nousseita ja myöhemmin loikanneita juoksijoita olivat esimerkiksi olympiamitalistit Volmari Iso-Hollo ja Lasse Virtanen. Loikkauksensa jälkeen Virtanen pääsi kokeilemaan kuntoaan kahden mailin kilpailussa Paavo Nurmea vastaan. Virtanen oli jo aiemmin päihittänyt Iso-Hollon ja Borgin. Nurmi kuitenkin piti ”vuosisadan juoksussa” tittelinsä ”lentävänä suomalaisena” voittaen Virtasen täpärästi parilla sekunnilla. Myös Nurmi oli työläistaustan omannut juoksija, joka kuitenkin oli päättänyt urheilla SVUL:n riveissä.

Työläisurheilun merkitys oli kasvanut työväenliikkeen kehityksen mukana. Useat työväestöstä ponnistaneet urheilijat pääsivät kansainvälisen huipun tasolle 1900-luvun alkupuolella. Työläisurheilulla on epäilemättä osansa Suomen menestyksessä kansainvälisillä kilpakentillä. Vaikka minkäänlaista yhteistyötä työväen urheiluliikkeen ja porvarillisen urheilun välillä ei 1920−30-luvuilla ollut, juostiin Suomea maailmankartalle yhtälailla molempien osapuolten urheilijoiden toimesta.

 

 

 

 

 


Artikkelin lähteitä:

Kuvat ja esineet Arjenhistoriassa:

Helsingin Jyryn komppanian käsivarsinauha

Nyrkkeilijä Tauno Helin ja keihäänheittäjä Erkki Autonen

Rintamerkkejä

TUL:n kolmannet liittojuhlat Helsingissä


Katsele ja kuuntele:

http://areena.yle.fi/1-1542319

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/02/02/korkealle-kansan-kunto

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/06/30/liittojuhlat-olivat-tyovaen-urheiluliiton-voimannaytto

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/tyolaisurheilu-ja-vappu

 


Lisälukemista:

Vasara, Erkki (toim.) Työväki ja liikunta. Väki Voimakas NO 26. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura 2013.

Hentilä, Seppo. Suomen työläisurheilun historia I − Työväen Urheiluliitto 1919–1944. Karisto, Hämeenlinnan 1982.

Nygrén, Helge. Punainen olympia – TUL kansainvälisen urheilun vaiheissa 1920−1930-luvuilla. Tammi, Helsinki 1969.

Syrjäläinen, Antti.  Miksi siksi loikkariksi? Huippu-urheilijoiden loikkauksen TUL:sta SVUL:oon 1919–1939. Joensuun Yliopisto 2008.


Löydä lisää aineistoja:

Pispalalaisen Väinö Saarisen palkintojen kokoelma oli mittava. Saarinen osallistui myös Antwerpenin vuoden 1937 työläisolympialaisiin.

Myös Neuvostoliitto järjesti omat vastineensa olympialaisille, eli spartakiadit. Vuoden 1928 Moskovan spartakiadeihin suomalaisia työläisurheilijoita osallistui hyvällä menestyksellä.

Esineitä ja kuvia työläisolympialaisista