Vapauden museo

Kuva: Olli-Pekka Latvala.

Työväenmuseo Werstaalle Tampereelle avattiin 27.11.2017 Suomen juhlavuoden kunniaksi Vapauden museo. Museo toteutettiin historiallisesti merkittävään näyttelytilaan, joka sijaitsee Finlaysonin Vanhassa tehtaassa, suomalaisen suurteollisuuden syntysijoilla. Avautumispäivänä tuli kuluneeksi tasan sata vuotta kahdeksan tunnin työaikalaista.

Vapauden museo kertoo itsenäisyyden ajan historiasta tavallisen kansan, vapauden ja yhdessä rakennetun Suomen näkökulmasta. Puhuttelevassa näyttelyssä selviää, miten keisarinvallan alla eläneestä luokkayhteiskunnasta kasvoi vauras ja menestyvä hyvinvointilatio. Historiasta nousevat esiin poliittisten vapauksien, äänioikeuden, sananvapauden ja maksuttoman koulutuksen merkitys Suomen kehittymiselle. Kantaaottavan näyttelyn päähenkilöitä ovat suurmiesten sijaan tavalliset suomalaiset ja erilaiset vähemmistöt.

Vielä 1800-luvulla suuri osa suomalaisista pyrki vapautumaan nälästä, taudeista ja pohjoisen luonnon ankarista oloista. Vaatimukset sananvapaudesta, järjestäytymisenvapaudesta ja oikeudesta osallistua politiikkaan alkoivat kuitenkin vahvistua vuosisadan vaihteessa. Itsenäistymisen jälkeen suomalaiset ovat kamppailleet muun muassa maksuttoman koulutuksen, päivähoidon, terveyspalveluiden, matkustamisvapauden sekä vapaan seksuaalisuuden puolesta.

Vapauden museossa pääset juhlimaan keisarin kaatumista ja kokemaan sisällissodan kahtia repimän Suomen kauhut. Myös II maailmansodan aikainen kotirintamaelämä ilmahälytyksineen ja pommisuojineen tulee museossa tutuksi, jälleenrakennuksen toiveikkuutta ja 1960- ja 1970-lukujen suuria murroksia unohtamatta. Lähihistorian osalta pohditaan muun muassa kansalaisaktivismin, yhteiskunnallisen avautumisen, vapaan liikkuvuuden, tiedonvälityksen ja kuluttamisen merkityksiä. Menneisyyden rinnalla Vapauden museo herättää pohtimaan, millaisia vapauksia tämän päivän Suomessa kaivataan. Kuljettuaan läpi itsenäisen Suomen historian nykyhetkeen asti voi kävijä herätä miettimään: millaista on vapaus tänä päivänä?

Vapauden museeon voi tilata opastetun kierroksen Työväenmuseo Werstaalta.

Työväenmuseo Werstas
Väinö Linnan aukio 8
33210 Tampere
Avoinna ti–su klo 11–18
Vapaa pääsy!