Punaisten muistomerkki
Sijainti |
Hautausmaa Suodenniemi |
Suunnittelija | |
Pystytysvuosi | |
Pystyttänyt yhteisö | Suodenniemen työväenyhdistys |
Muistomerkin kuvaus | Muistomerkki on punaista graniittia. Siihen on kuvattuna risti sekä teksti: "PUNAISTEN PUOLELLA HENKENSÄ MENETTÄNEIDEN MUISTOLLE". |
Muita tietoja | Suodenniemellä oli vielä 1970-luvulla useita erillisiä punaisten hautapaikkoja. Niitä löytyi vanhalta hautausmaalta, Hyynilän kankaalta (n. 2 km kirkolta Tampereelle päin) ja yhteishaudasta Kelan talon metsästä ( n. 2 km kirkolta). Vuonna 1975 paikallisen työväenyhdistyksen toimikunta sai lääninhallitukselta luvan siirtää vainajat hautausmaalle. Vanhan hautausmaan ammuttujen punaisten hauta, Hiidenniityn savikuoppahauta ja Hyynilän kankaalle ammutun K. Koiviston hauta avattiin ja vainajien jäännökset toimitettiin yhteiseen hautaan uudelle hautausmaalle. |
Lähdetiedot | SKS:n Kansanrunousarkiston Muistin paikat -aineisto |
Klikkaa kuvaa katsoaksesi sitä suurempana. Kuvien käyttö tai kopiointi muuhun tarkoitukseen kielletty.