Punaisten ammuttujen hauta muistomerkkeineen

 
Sijainti Märynummi
Halikko
Suunnittelija
Pystytysvuosi 1940
Pystyttänyt yhteisö
Muistomerkin kuvaus Märynummen teloituspaikalla oli ensin vain puuristi. Talvisodan jälkeen paikalle pystytettiin Vehmaan punaisesta graniitista tehty muistomerkki, jonka etusivuun on kaiverrettu päivänsäteitä ja vuosiluku 1918. Sen alla on kohokirjaimin sanat: "UHRI KALLEIN AATTEELLE".
Muita tietoja 12.5.1918 Someron nuorisoseuraintalolta lähdettiin kuljettamaan punaisia, pääosin Somerolta kotoisin olleita vankeja kohti Kuusjokea. Heidät majoitettiin Kurkelan nuorisoseuraintalolle ja työväentalolle. Seuraavana aamuna matka jatkui Vaskion kautta Halikkoon. Kolme kilometriä ennen Halikon Märynummea vankikolonna pysähtyi ja punaiset vietiin 10 miehen ryhmissä Märynummelle ammuttaviksi. Ammuttujen määrä vaihtelee lähteistä riippuen 50 ja 100 välillä. Surmatut on myös haudattu teloituspaikalleen. Työväenyhdistyksillä on tapana käydä paikalla helatorstaisin kunnioittamassa vakaumuksensa puolesta surmansa saaneita.
Lähdetiedot "Kuoleman kentiltä: Muistojulkaisu vuoden 1918 ajoilta"; yksityisiä tiedonantoja; Tukkinen Tauno (2002): ""Ei kaivata takaisin tänne." Someron/Somerniemen punaisten henkilötappiot 1918".

Klikkaa kuvaa katsoaksesi sitä suurempana. Kuvien käyttö tai kopiointi muuhun tarkoitukseen kielletty.

Takaisin