Punaisten hautamuistomerkki

 
Sijainti Kitula
Viiala
Suunnittelija Erik Estlander
Pystytysvuosi 1941
Pystyttänyt yhteisö Viialan kunta
Muistomerkin kuvaus Kitulan metsän hauta-alue on suuri, pystypilarein ja ketjuin aidattu. Alueella on kivistä ja punaisesta graniittilevystä rakennettu muistomerkki, jossa on teksti: "VUONNA 1918 VAKAUMUKSENSA PUOLESTA HENKENSÄ ANTANEILLE".
Muita tietoja Sodan vielä kestäessä ne kaatuneet, joita ei pystytty tunnistamaan ja joita ei voitu toimittaa enää kotiseudulleen, haudattiin Kitulan mäkeen tähän tarkoitukseen varatulle paikalle. Nykyisin haudalla on muistomerkki, jolle jokaisena vappuna työväenjärjestöt sekä jokaisena kaatuneiden muistopäivänä ja itsenäisyyspäivänä kunta ja seurakunta laskevat seppeleen.Patsaan rakensi kivityömies Toivo Kallioinen. Se on pystytetty Viialan kunnan toimesta, mukana oli todennäköisesti myös seurakunta.Vallan vaihduttua Viialassa vangitut punaiset koottiin Toijalan vappuna perustettuun vankileiriin.13.5. siellä oli vankeja yhteensä 576. Kesäkuun alussa Viialan Isolla Rasilla oli 100 vankia käsittävä vankileiri. Viialan vankileiri lienee tarkoitettu vain vankien kokoamispaikaksi, koska se lakkautettiin kesäkuun puoliväliin mennessä ja vangit siirrettiin muualle, todennäköisesti Toijalaan. Toijalan vankileirikin muodostui lyhytikäiseksi: kolmen kuukauden toiminnan jälkeen loput vangit siirrettiin Tammisaareen. Viialalaisten teloitukset keskittyivät Toijalaan; Viialassa teloitettiin tiettävästi vain kolme henkilöä, joista yksi viialalainen. Hän on haudattuna Kitulan hauta-alueelle.
Lähdetiedot Korkeamäki Esko (1983): "Valtaa sorretuille - Työväen liikkeen kehitys Viialassa 1870-luvulta alkaen II maailmansotaan saakka"
Sijainti kartalla (Maanmittauslaitos)

Klikkaa kuvaa katsoaksesi sitä suurempana. Kuvien käyttö tai kopiointi muuhun tarkoitukseen kielletty.

Takaisin