Punaisten muistomerkki

 
Sijainti Tavola
Nummi
Suunnittelija
Pystytysvuosi 1945
Pystyttänyt yhteisö
Muistomerkin kuvaus Punagraniittisessa muistomerkissä on vuosiluku 1918 ja paikalle haudattujen punaisten nimet.
Muita tietoja Nummen Tavolassa teloitettiin toukokuussa 1918 12 Sammatin työväenyhdistykseen ja punakaartiin kuulunutta miestä. Miehet oli teloitettu eri paikassa ja ruumiit tuotu rattailla läheiseen metsänreunaan. Hautapaikalle pystytettiin seuraavana kesänä puinen aitaus ja risti. Nykyinen muistomerkki pystytettiin samassa yhteydessä kuin Sammatin muistomerkki.
Lähdetiedot Heimo Anne (1998): väitöskirjan "Vuoden 1918 muistot Sammatissa. Kansallisesta murhenäytelmästä suvun suureksi kertomukseksi" -käsikirjoitus; Heimo Anne (2001): "Vuoden 1918 muistin paikat Sammatissa", Sananjalka 43/2001.

Klikkaa kuvaa katsoaksesi sitä suurempana. Kuvien käyttö tai kopiointi muuhun tarkoitukseen kielletty.

Takaisin