Punaisten muistomerkki

 
Sijainti Lusi
Heinola
Suunnittelija
Pystytysvuosi 1940-luku
Pystyttänyt yhteisö
Muistomerkin kuvaus
Muita tietoja Paikallisen perimätiedon mukaan Sysmän suunnasta tulleet valkoiset valtasivat kylän, jolloin osa punaisista pakeni Heinolaan ja osa Kouvolaan päin. Punaisten kerrotaan menettäneen Lusissa n. 60 henkeä, joista osa teloitettiin Majatalon (Pessala) navetan ja vilja-aitan seinää vasten. Teloitettujen ja kaatuneiden lisäksi punaisia menehtyi myös tahattomasti: Lusin taistelussa maaliskuun 3. päivänä valkoiset sulkivat 27 punavankia latoon, jonka punaisten oma tykkituli sytytti tuleen. Kaikki vangit menehtyivät. Lusin punaisten hautapaikka sijaitsee ns. Kiialan kankaalla Tuusjärven rannalla. Alussa hauta oli pelkkä kohoama puisine risteineen. Myöhemmin maanomistaja lahjoitti alueen seurakunnalle ja sinne pystytettiin muistomerkki 1940-luvulla. Kyläläiset ovat aiemmin hoitaneet hautaa, mutta pari viimeistä vuotta se on ollut unohtuneena.
Lähdetiedot SKS:n Kansanrunousarkiston Muistin paikat -aineisto; Lusin kylän internet-sivusto: http://www.phnet.fi/kylat/lusi/1918.htm; Etelä-Suomen Sanomat

Klikkaa kuvaa katsoaksesi sitä suurempana. Kuvien käyttö tai kopiointi muuhun tarkoitukseen kielletty.

Takaisin