Teloitettujen muistomerkki
Sijainti |
Sahanmäki Hyvinkää |
Suunnittelija | Oiva Hurme |
Pystytysvuosi | 1967 |
Pystyttänyt yhteisö | Osuusliike Ahjo |
Muistomerkin kuvaus | Muistomerkissä on kivestä kohoava koura ja teksti: "TÄLLÄ PAIKALLA 1918 HE ANTOIVAT KAIKKENSA AATTEELLEEN". |
Muita tietoja | Vuonna 1967 punaiset saivat Oiva Hurmeen suunnitteleman muistolaatan teloituspaikalleen Sahanmäkeen, Niinistön- ja Kerkkolankadun risteyksen läheisyyteen. Muistomerkin aikaansaamisesta vastasi lähinnä Osuusliike Ahjo. Syyskuussa 1990 paikan nimi muutettiin Surujen puistoksi. Muistomerkin käsi kuvannee Sahanmäen haudan luonnetta. Ruumiit oli haudattu liian pinnalle, joten vainajien kädet näkyivät maan päälle. Valkoisen johtajan määräyksestä tulevien teloitettavien ruumiit tulikin kaivaa syvemmälle. Sahanmäessä teloitettiin 147 punaista. Ruumiit on siirretty Puolimatkan hautausmaalle. |
Lähdetiedot | Yksityisiä tiedonantoja |
Klikkaa kuvaa katsoaksesi sitä suurempana. Kuvien käyttö tai kopiointi muuhun tarkoitukseen kielletty.