Vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkki

 
Sijainti Kirkon hautausmaa
Urjala
Suunnittelija
Pystytysvuosi 1945
Pystyttänyt yhteisö
Muistomerkin kuvaus Vaaleassa graniitissa on vuosiluku 1918 ja teksti: "VELJEYDEN, VAPAUDEN JA TASA-ARVOISUUDEN AATTEEN UHREILLE".
Muita tietoja Urjalan punaisia menehtyi kansalaissodassa tai sen jälkiselvittelyissä 343 henkilöä. Heistä 60 ammuttiin (37 Urjalassa), 47 kaatui, 80 katosi ja 156 menehtyi vankileireillä. Monet kadonneista kaatuivat taisteluissa, mutta niistä ei tullut ilmoituksia kotipitäjään asti. Urjalassa teloitettiin arviolta 15 muiden pitäjien punaisia. Urjalan hautausmaan yhteishautaan on haudattu yli 60 vainajaa. Siellä lepäävät mm. Muntterinnummella surmatut punaiset. Toinen suuri teloituspaikka Urjalassa oli Huhdinkylässä, josta siirrettiin vainajia hautausmaan yhteishautaan jo vuonna 1919. Eräiden lähteiden mukaan hautausmaan alueella olisi ollut kaksi muutakin punaisten joukkohautaa.
Lähdetiedot "Itä ja Länsi 1928"; Tukkinen Tauno (2002): "Urjalan punaisten henkilötappiot 1918"; Hämeen Kansa 23.10.1945, yksityinen tiedonanto
Sijainti kartalla (Maanmittauslaitos)

Klikkaa kuvaa katsoaksesi sitä suurempana. Kuvien käyttö tai kopiointi muuhun tarkoitukseen kielletty.

Takaisin