Vakaumuksensa puolesta kuolleiden muistomerkki
Sijainti |
Hautausmaa Renko |
Suunnittelija | |
Pystytysvuosi | 1920-luku |
Pystyttänyt yhteisö | Rengon työväenjärjestöt |
Muistomerkin kuvaus | Vaaleasta graniitista valmistettuun muistomerkkiin on kuvattu nousevan auringon säteet, vuosiluku 1918 ja teksti: "VAKAUMUKSENSA PUOLESTA HENKENSÄ UHRANNEILLE RENGON TYÖVÄEN JÄRJESTÖT". |
Muita tietoja | Rengon Neitsytlampi, 6 km Rengon kirkolta Turkuun päin, oli kolmen punaisen hautapaikka vuoteen 1927 asti. Jäljellä on enää kuoppa. Rengossa ollut useita hautapaikkoja: Neitsytlammen lisäksi Liettaanristi ja Uudenkylän Ämmänniitty, joista vainajat on siirretty hautausmaan vanhan puolen joukkohautaan. Kuoleman kentiltä -muistojulkaisu nimeää 48 punaisten puolella surmansa saanutta renkolaista. Monet menehtyivät vankileireillä, erityisesti Riihimäellä; noin neljäsosa teloitettiin. Useimmat teloitetut kohtasivat loppunsa omassa kotikunnassaan. |
Lähdetiedot | SKS:n Kansanrunousarkiston Muistin paikat -aineisto, Lindholm Toivo (1987): Työväenyhdistystoimintaa Rengossa 1906 - 1987, Kuoleman kentiltä: muistojulkaisu vuoden 1918 ajoilta (1924). |
Klikkaa kuvaa katsoaksesi sitä suurempana. Kuvien käyttö tai kopiointi muuhun tarkoitukseen kielletty.