Vakaumuksensa puolesta kuolleiden muistomerkki

 
Sijainti Kalevankangas
Tampere
Suunnittelija Jussi Hietanen
Pystytysvuosi 1941
Pystyttänyt yhteisö Tampereen työväenjärjestöt kaupungin avustamana
Muistomerkin kuvaus Vakaumuksensa puolesta kuolleiden haudan hoidosta, hallinnasta ja oikeudesta pystyttää sille muistomerkki oli kiistelty kaupunginvaltuustossa jo 1920-luvun alussa. Riita päättyi korkeimman oikeuden päätökseen, jonka mukaan hautaa ei voitu ottaa kaupungin hoitoon eikä sille myöskään väliaikaiseksi määriteltynä yhteishautana voitu pystyttää pysyvää monumenttia. Vuonna 1941 sellainen vihdoin pystytettiin. Vehmaan punaisesta graniitista valmistettu muistomerkki kuvaa pyramidimaisesti kohoavaa henkilöryhmää, jonka keskushahmona on nainen seuranaan alaston lapsi. Molemmin puolin naista sijoittuvat reliefeinä toteutetut miesryhmät, yhteensä kuusi henkilöä. Toisella puolella on kuvattuna soihtu, toisella puolella lippu. Patsaassa on teksti: "1918 VAKAUMUKSENSA PUOLESTA SORTUNEIDEN TYÖLÄISTEN MUISTOLLE" sekä: "MUISTOMERKIN PYSTYTTIVÄT TAMPEREEN TYÖVÄENJÄRJESTÖT TAMPEREEN KAUPUNGIN AVUSTAMANA".
Muita tietoja Tampereen valloituksen jälkeen huhtikuussa 1918 torille ja rautatieasemalle koottiin n. 11 000 vangittua punaista. Tosin vangit luetteloitiin vasta pari kuukautta myöhemmin. Myöhemmin osa vangeista sijoitettiin Aaltosen kenkätehtaalle, Raittiusseura Taiston talolle, Puutarhakatu 17:ssä olevaan taloon ja Aleksanterin kansakoululle, mutta suurin osa Kalevankankaan leiriin. Kalevantien pohjoispuolella sijaitseva Kalevankankaan vankileiri pystytettiin Venäjän armeijan vanhalle kasarmialueelle, alue ympäröitiin piikkilanka-aidoilla. Tampereen komendantinviraston ruumiskanslian tilastojen mukaan leirillä olleista 1 228 menehtyi syksyyn mennessä, valtaosa nälkään ja tauteihin. Läheiselle hautausmaalle kuljetettiin leiriltä päivittäin kymmeniä kuolleita. Kalevankankaan joukkohaudassa arvioidaan olevan 2 700 vainajaa, jotkut arviot liikkuvat 4 000 vaiheilla. Vankileirillä kuolleiden lisäksi sinne on haudattu Kalevankankaan taistelussa kaatuneita punaisia. Alun perin punaisia haudattiin myös Pyynikin harjulle, mutta ruumiit siirrettiin myöhemmin Kalevankankaalle. Muistitiedon mukaan Tampereen taisteluissa kaatuneiden jäännöksiä olisi jäänyt myös Kaupin metsään, TAYS:n ja golfkentän välimaastoon. Muista punaisten puolella taistelleista poiketen Kalevankankaan hautausmaalla on Georgi Viktorovits Bulatselin yksityinen hauta. Venäläinen divisioonan komentaja teloitettiin Tampereella nykyisen Saarioisten kohdalla olevalla sorakuopalla 28.4.1918. Leski sai pyyntönsä läpi ja Bulatsel haudattiin siunattuun maahan. Sorakuopan lisäksi teloituspaikkana toimi mm. Erkkilän sillan viereinen vihreä makasiini.
Lähdetiedot Tampereen kaupungin julkiset veistokset ja monumentit -sivusto: http://www.tampere.fi/vapriikki/nymu/patsaat/hietanen.htm; Verkkouutisten artikkeli Tampereen vankileiristä: http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1998/8.toukokuu/TRE1898.HTM; Työväen Arkisto; Koskesta voimaa - verkkojulkaisu
Sijainti kartalla (Maanmittauslaitos)

Klikkaa kuvaa katsoaksesi sitä suurempana. Kuvien käyttö tai kopiointi muuhun tarkoitukseen kielletty.

Takaisin