Venäläisten sotilaiden muistomerkki, Joensuu

 
Sijainti Siilaisilla terveyskeskuksen kohdalla, Kuopiontien varressa, noin 20 metriä tiestä
Joensuu
Suunnittelija kaupunginarkkitehti Mauno Tuomisto
Pystytysvuosi 1974
Pystyttänyt yhteisö Joensuun kaupunki
Muistomerkin kuvaus
Joensuun Taide kaupungilla -sivusto kertoo:
Sisällissodan aikana Suomessa tapahtui myös venäläisiin kohdistunutta väkivaltaista liikehdintää, jota nykyään saatettaisiin kutsua etnisiksi puhdistuksiksi. Huhtikuussa 1918 Joensuun Siilaisilla teloitettiin 99 vangiksi jäänyttä Venäjän armeijan sotilasta. Teloitetuista vain 82 oli etnisesti venäläisiä, sillä joukkoon kuului myös puolalaisia, virolaisia, lättiläisiä ja jopa yksi tataari.
Hautapaikka löydettiin 1960-luvun puolivälissä Kuopiontien rakentamisen yhteydessä. Vainajien luut siirrettiin ortodoksiselle hautausmaalle, mutta muistokivi suunniteltiin teloitettujen hautapaikalle Siilaisille Kuopiontien varteen. Joensuun kaupunki pystytti paikalle muistomerkin vuonna 1974. Muistomerkin on suunnitellut kaupunginarkkitehti Mauno Tuomisto.
Muita tietoja
Lähdetiedot http://www.joensuu.fi/taide-kaupungilla/venalaisten-sotilaiden-hautapaikka
Sijainti kartalla (Maanmittauslaitos)

Klikkaa kuvaa katsoaksesi sitä suurempana. Kuvien käyttö tai kopiointi muuhun tarkoitukseen kielletty.

Takaisin